sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Love yourself first and everything else falls into line. You really have to love yourself to get anything done in this world.


"Sinun täytyy ensin rakastaa itseäsi ennenkuin voit rakastaa ketään muuta"
Itsensä rakastaminen. Tai ehkä itsensä hyväksyminen, sanoisin, että kaksi aika vaikeaa asiaa tässä elämässä. Mä oon aina ollut tosi herkkä ja tän takia myös mun itsetunto on kokenut aikamoisia kolauksia. Mutta oon kuitenkin myös niin jääräpää, etten oo koskaan halunnut näyttää kellekään sitä epävarmuutta, mikä syö aikalailla sisältä päin. Tästä piirteesä oon aika iloinen, sillä monesti kun pää jää miettimään virheitä tai muiden kommentteja, ja niitä paineita millainen pitäs olla niin toi jääräpää puoli vaan sanoo, että pahinta mitä voit tehä on näyttää muille, että niiden sanat on vaikuttanut suhun. Niinpä aina jos oon tuntenut itteni epävarmaks niin oon luultavasti näyttänyt todella itsevarmalta ulos päin. Kuitenkin tää on myös puoli mikä rohkasee mua aina olemaan oma itteni, sano muuta mitä sano.


Kun viime toukokuussa mun koko nuoruuden kestänyt parisuhde päättyi mun piti tarkastella itteeni täysin uudessa valossa. Vaikka oon aina pitänyt itseäni tosi itsenäisenä ihmisenä, joka ei ole vaan jonkun toisen jatke, niin silti huomasin että tottakai mä olen eri ihminen yksin.  Siinäpä pää sitten heitti aikamoista kuperkeikkaa, kun yritti löytää sen oman paikan taas. Ja ne piirteet mitkä teki minusta minut, yksilönä.  Mä pohdiskelin viime kesänä ja tänä syksynä ja edelleen tosipaljon sitä kuka mä olen, mihin mä kuulun. Mutta heti ekana mä tajusin, että mun tuli nyt opittava rakastamaan itseäni. Koska nyt siinä vieressä ei kukaan ollut enää sitä kertomassa, ja siihen mun identiteettikin oli ehkä vähän rakentunut, 16vuotiaana rupesin kuitenkin seurustelemaan, niin miksi mun ois tarvinnu oppia rakastamaan itseäni jos joku rakasti minua jo? Tän jälkeen mä rupesin oikeesti tietoisesti tekemään töitä sen eteen, että hyväksyisin itteni täysin sellaisena kuin olen. Ja kaikki mun luenteenpiirteet, ne tekee minusta juuri mut, Saaran. Ja vaikka välillä toivoisin kovasti, että en ois niin herkkä, en innostuisi niin helposti, voi kun en punastuisi ja yksinkertaisesti, miksi oon vaan niin nolo. Niin mä tajusin, että hei joo mä olen helvetin herkkä,  mä en voi katsoa edes kunfu pandaa etten itke, jos sä huudat mulle niin mä itken, jos mua nolostuttaa, ilostuttaa tai ihan mitä niin joo mun naama on punasempi luultavasti kuin palo-auto. Ja joo onhan se nolo ettei aina tajua että ehkä ei oo ookoo laulaa täysiä ihmisten ilmoilla vaikka ei osaa laulaa tai ilmeillä tai pelleillä tai itkee sillon ku itkettää, mut se oon minä. Mä oikeesti tiedostamatta yritin kitkee noita piirteitä pois, ja se että tajusin miten oli yrittänyt olla joku muu sai mun oikeesti koko pään vaan avautumaan. 


Ja mä ymmärsin, että just noi on ne piirteet jotka tekee musta minut. Ja kun mä tajusin sen niin mä myös tajusin, että jos joku ei jotain noita mun piirteitä ymmärrä niin se ei oo mun vika. Kaikkien ihmisten ei kuulu olla parhaita kavereita joiden kaa vaan kaikki mätsää heti. JA ennen kaikkea mun ei aina tarvitse olla joku parempi ihminen, parempi, erilainen vaan mun tarvitsee olla minä. Just sellaisena kun mä olen. Ja nyt mä oon tajunnu miks kaikki tekstit aina toitottaa rakastamaan itseään ensin. Koska sitten kun oppii rakastamaan itseään, oppi myös jotain uutta itsestään. Ja musta on hienoa oppia uusia asioita itsestään. Kehittää itseään, jotta oppii toteuttamaan itseään paremmin.


Mulla itsensä hyväksyminen tarkoitti myös kropan hyväksymistä. Mulla ei oo ikinä sinällään oo ollut huonofiilis mun kropasta, mutta se että olisin voinut sanoa, että oon just hyvä tälläisenä ennen niin en ois. Tää vaati huomattavasti eniten tässä "projektissa". Siis oikeesti mä en halua sanoa, että media vaikuttas muhun ihan hirveesti, mutta oikeesti. Nykyset kaunees ihanteet, joko sun pitää olla laiha tai sitte pitää kyykätä vähintää 100kertaa omapaino. Salilla ei voi käydä vaa 3-4 kertaa viikossa koska se ei oo kunnon treenamista, pitäs olla aamu/iltareenit BLAABLAALBLAA. Ja älkää ottako väärin musta on hienoo, että ihmiset on löytänyt sen treenamisen ja oikeesti kyllä mä ihailen ihmistä joka tekee niin paljon fyysisesti töitä että voi saavutta unelmakroppansa. Mutta entä sitten kun se unelma kroppa ei olekaan se nolla koko eikä se ylitreenatty. Onko sitten jotenkin huonompi kun ei haaveile jompaa kumpaa? Ei ole. Tuon kun tajusin, mun ilo liikuntaa kohtaan palasi aidosti, mä tajusin että se kroppa minkä mä haluan ja mihin mä oon ite tyytyväinen on se tärkein homma. Tän jälkeen oonkin käynyt salilla, koska liinkunta on ollut mulle koko elämän tärkeä henkireikä. Mulle sopii parhaiten tyyli millon salille mennään kun huvittaa, mutta jos suklaa ja netfliks maratooni houkuttaa enemmän niin sekään ei oo väärin. Ja ton ajatuksen pohjalta opin rakastamaan mun kroppaa just sellasenaan kuin se on ja myös että miten mä haluan kehittää sitä kohti sitä mun ihanne kroppaa. Ja se ihanne kroppa ei tarvii olla kenenkään muun mielestä täydellinen, koska tärkeintä on että itsellään on hyvä olla, just niinkuin on. Ja aina kaikessa mitä tekeekään niin tärkeintä on, että sen asian tekee itsensä takia.


Miks mä halusin kirjoittaa tästä aiheestä?
Koska mä tiedän ja oon nähny miten helvetin vaikee se itsensä hyväksyminen ja rakastaminen joskus on. Mutta mä myös haluan sanoo, että se on todella tärkeetä ja itseään ei sais koskaan unohtaa. Ja jos odottaa että se hyväksyminen ja zentila itsensä kanssa tulee yhdessä yössä niin se on turhaa, mutta kun on nähny vaivan hyväksymisen eteen, niin se on sen arvosta. Tällä hetkellä mä voin sanoa, etten oo varmaan ikinä ollut varmempi itsestäni. Vaikka mä olen sinkku (koska kaikkialla toitotetaan että ois parempi parisuhteessa, musta ei, mieluumin yksin kuin suhteessamissä ei ole tulevaisuutta) ja vaikka oon tällähetkellä varmaa isompi kun oon koskaan ennen ollut, ulkopuolisen silmin monesti oikein näkee miten mun pitäs nyt olla onneton, käydä hitosti salilla ja ruveta heti seurustelemaan jonkun kanssa jos yhtään natsaa, koska sillonhan on parempi, muiden mielestä. Aivan älytöntä siis. Mutta vaikka ulkopuolisesti oon huomannut että ihmiset olettaa että oisin nyt epävarmenpi kuin koskaan niin oikeasti olen nyt varmenpi kuin koskaan siitä mitä haluan elämältä ja kuka mä olen. Vaikka oon ihan täysin hukassa edelleen välillä, niin silti mä tiiän kuka mä oon. Ja oon ylpeä siitä.
JA mitä mä oikeesti halusin sanoo on vaan että juuri sä siellä toisella puolella oot täydellinen. Et ehkä sellanen täydellinen mitä photoshopataan lehdenkanteen tai mitä media pitää, tai mitä muut ihmiset jaksaa aina kaikilta odottaa, mutta sä oot just täydellinen oma itsenäsi, sä olet juuri täydellinen siihen roolin mikä sulle on annettu täällä. Ja sun roolia ei kukaan, ei siis kukaan muu hoitas paremmin. Ole siis armollinen myös itsellesi. Anna anteeksi itsellesi, koska me kaikki tehdään virheita ja annetaan muille anteeksi, mutta muista aina antaa myös itsellesi anteeksi, Koska loppupeleissä kukaan ei ole täydellinen, eikä kenenkään tarvitse olla. Kato sinne peiliin ja sano että ei jumalauta mikä seksikäs eukko sieltä kattoo takasin. Koska mä sanon, että loppupeleissä se on se asenne mikä ratkasee. Ja kukaan muu ei tuu muuttamaan sun elämää, vaan sä voit muuttaa sen. 
Seuravana aamuna kun heräät ja ketuttaa aivan saakelisti niin mieti niitä asioita mistä sä oot kiitollinen, koska kyllä oon varma, että jokaisella niitä on. Mutta jos kuitenkin se on vaan se aamu kun kaikki menee päin prinkalaa niin hei anna ketuttaa se on vaa yksi päivä. Ja uusi päivä kyllä tulee aina, vaikka välillä se tuntuu ihan iän ikuiselta, mutta kyllä se uusi päivä aina vaan tulee. 

10 kommenttia:

  1. Upee teksti Saara! Oot tosi rohkee, ku uskallat kirjottaa näin avoimesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kommentista merkkaa paljno kun mietin niin pitkään tän julkasua, sitten päätin että julkaisen kun asia pyörii niin paljon mielessä ja tuntui että vähän muillakin!:)<3

      Poista
  2. Vauuu!!! Mä oon ihan sairaan ylpeä susta <33 niin koskettava ja upea teksti!!! Iso peukku sulle ja halirutistus<3 jatka samaan malliin!:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua kiitospaljon komenttisi merkaa paljon<3

      Poista
  3. Ihana päivitys! Oot ykköstyttö ja liiankin aikuinen nykyään. Love U <3! -Bigsis

    VastaaPoista
  4. Mä luin tätä kirjotusta herkistellen.Olet tosi upeasti kirjoittanut oman kropan ja luonteen hyväksymisestä.Olen myös herkkä ja välillä häpeän sitä.Omaan kroppaani en ole koskaan ollut tyytyväinen...enkä varmaan tule koskaan olemaan.En kuitenkaan enää jaksa sitä märehtiä niin paljon.Oppisin oman laihdutuksen aikana itsestäni paljon ja siitä ettei mikään ole koskaan tarpeeksi hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoskommentistasi<3 Niin se on totta ettei varmasti voi koskaan olla 100prosenttisen tyytyväinen itseensä ja kroppaansa, ainahan sitä löytyy joku kohta missä on jotain vikaa, on kuitenkin hienoa, että päättää ettei juuri enää märehdi asiaa niin paljon ja pikkuhiljaa yrittää hyväksyä sen, ettei koskaaan tarvitsekkaan olla täydellinen! Sunkin kuvia katsellessa näytät aina niin upealta<3 Mutta pienistä päätöksistä ja pikkuhiljaa se hyväksyminen lähtee!:)

      Poista
  5. Ihana teksti Saara! <3

    VastaaPoista