keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

RUISROCK 2015


Noniin hei vaan taas! Sitä ois taas aika palata arkeen festari viikonlopun jälkeen. Tässä pikkuhiljaa aletaan palautua viikonlopusta. Tosiaan torstaina suuntasin Turkuun ystäväni luo ja perjantaina meillä starttasi festari viikonloppu, kun ekaa kertaa osallistuttiin Ruisrockiin. Säät ei ois voinut viikonloppuna olla paremmat ja aloitettiinkin  perjantai päivä piknikillä. Ihanaa oli päästä ottamaan aurinkoa ekaa kertaa kunnolla tänä kesänä!!


Illasta sitten lähdettiin kohti festari aluetta ja alettiin päästä jo festarifiilinkeihin. Ruisrock oli kyllä tosi hyvin järjestetty sillä vaikka paikalla oli perjantaina ja lauantaina melkein 40 000 ihmistä, ei mihinkään joutunut jonottamaan pitkään. Perjantaina käytiin katsomassa Kaija K, mikä veti huikean keikan rantalavalla, oli muuten hurjan hyvä fiilis siinä kun kaikki laulaa mukana ja jamittaa ihan täpöllä ja samalla ruotsin laiva viel ajaa ohi ja kaikki ihmiset vilkuttaa sieltä kannelta. Muuten koko festarin ajan joka puolella oli ihan mahtava meininki koko ajan. Perjantaina kuunneltiin myös studio killers ja käytiin katsomassa ihana Ellie Goulding. Mä en oikeesti osaa ees kuvailla tähän tekstiin sitä fiilistä mikä siellä paikan päällä oli, se oli vaan jotain niin mahtavaa!



Lauantaina sitten heräiltiin rauhassa ja saatiin tyttö porukkaan vielä yksi vahvistus kun ystävämme saapui myös turkuun! Aamu meni rauhassa valmistautuessa kohti illan festareille menoa. Lauantaina porukkaa oli taas aivan huikeasti ja ilta tuntui menevän ihan silmissä ohi ja käytiin tuolloin itseasiassa katsomassa kunnolla Haloo Helsinki(tähän tuhat sydäntä ja ylistys huutoa<3) sekä apulanta, mikä myös oli aivan huikee sekä vähän aikaa Karri koiraa. Lauantaina mä meninkin sitten leirintä alueelle yöksi. Sunnuntai päivä alkoi auringon otolla ja pienellä pulahduksella meressä (sekä hieman heikolla hapella...). Festari alueelle siirryttiin Michael Monroen keikan aikaan. Sunnuntaina porukkaa oli vähemmän ja huomasin itseasiassa vasta sunnuntaina, että vessoihin oli merkitty isolla poikien ja tyttöjen puoli, ja samalla huomasin, et olin käyttänyt koko vkl poikien vessojen puolta.. Hups, ei sillä enemmän niilläkin vessoilla oli aina tyttöjä jonossa:'D Sunnuntai koho kohta keikka oli ehdottomasti Elastisen keikka, mistä missaatiin alku puoli ja se jäi harmittamaan sillä Robin oli esiintynyt Elan kanssa ja se jäi sitten näkemättä hööh. Sunnuntaina kuunneltiin muutama muukin bändi ja Don Huonot katseltiin hieman kauempaa. Sunnuntaina lähdettiin vielä käymään festarin jälkeen baarissa, missä hyvä meno kyllä jatkui!

Kaiken kaikkiaan aivan huikea viikonloppu takana vaikka jalat ovat tällä hetkellä aivan muusina ja kukkaro huutaa tyhjyyttä, mutta silti mitään en vaihtas ihan mahtava festari viikonloppu!!

4 kommenttia:

  1. Mahtavia kuvia. Teille sattui hyvät kelit ja hyvä meininki ja tunnelma välittyy kuvista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oli kyl mahtava meininki hyvä et välittyy kuvista!:))

      Poista
  2. Kuulostaa kyllä ihan mielettömän kivalle ja uskon että ihan mahtava fiilis on ollut nähdä livenä noin huippuja esiintyjiä :) tosi kiva festariasu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä aivan huikeeta!! Ite oon kyllä innostunut tosipaljon noista festareista siellä todella on niin hyvä meno ja upeeta nähdä kaikki lempibändit aina livenä!! Kiitos<3

      Poista