torstai 13. elokuuta 2015

KIIKUNLÄHDE


Heivaan!=)
Tää tyttö on niin lomalla, ettei koneen ääressä ole tullut vieteltyä aikaa, joten sillä postailukin on vähän jäänyt. Tällä viikolla menttiin tosiaan viikonalusta mökkeilemään. Oli niin ihanaa ja rentouttavaa vain olla rauhassa luonnokeskellä.Siinä laiturinpäässä aurinkotuolilla makoilessa oli niin hyvä olla, kaikessa rauhassa. S myös opetti minua ampumaan jousipysyllä, mistä on muuten materiaalia instagramissa (ssaakkuw). Olin ihan innoissani kun kuvittelin vaan olevani omanelämän katniss (siis nälkäpelin naispäähahmo). Tosin ei se sit ollutkaan ihan niin helppo kuin mitä oletti, mutta kyllä mä jo vähän opin!! Saunottiin ja uitiin myös sekä grillailtiin. Käytiin myös sienestämässä ja saatiinkin sankollinen kanttarellejä. Jee nyt voin tyytyväisenä niitä mussuttaa.
Mutta mökillä ei tullut hirveästi kuvailtua, niin tässä olisi muutama kuva aivan upealta paikalta kiikunlähteeltä Hollolasta. Tuo paikka oli niin maaginen ja upee, ettei voinut uskoa olevansa Suomessa! Paikalle oli tosi helppo mennä ja autolla pääsi melko lähelle joten suosittelen kyllä kovasti käymään tuolla, jos vaan liikkuu Lahden suunnalla.
Nyt ollaan kuitenkin Kuopiossa ja suunnitelmissa olisi lähteä käymään mökillä joten en sen enempää kerkiä nyt kirjoitella.
Palaillaan<3
p.s arvaatkaa kuka on kunnon flunssassa at the moment... Jep inkivääri/hunaja liusta on aika monta kuppia jo naamariin kaadettu jospa tää helpottas ennen lauantain värieste juoksua... Onko muuten joku muu täältä päin tulossa sinne?=) 

6 kommenttia:

  1. En käsitä miten toi paikka voi olla noin maaginen<3 Oot kaunis myös:* Ja ps mäkin oon flunssassa..!:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia<3 joo toi paikka oli tosi upee ei voi uskoa edes!! Voi paramisia sullekki<3

      Poista
  2. Teetsä enää mitään sun kavereiden kaa..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kyllä teen:D Mutta tottakai vähemmän kun sinkkuna, sillä kyllä toi poikaystävänkin tarvitsee aikaa:)

      Poista