sunnuntai 6. joulukuuta 2015

KOTIKUVIA


Hei vaan ja heti alkuun oikein rauhallista itsenäisyyspäivää teille kaikille!
'Tämä päivä on mennyt todella sunnuntai fiiliksissä. Köllöteltiin pitkään sängyssä, syötiin aamupalaksi suklaata ja köllöteltiin vielä vähän lisää. Oli kiva pitkästä aikaa ottaa tälläinen ylirento päivä, sillä tää koko syksy on ollut mulle todella hetkistä aikaa. Eilen käytiin elokuvissa, mutta sen jälkeen tultiin kotiin ja käytiin ajoissa nukkumaan, sillä pitkät yöunet olivat juuri se mitä tarvitsin.
Käytiin katsomassa vakojan sillat niminen elokuva, ja suosittelen kyllä kovasti kaikille, varsinkin jos historia kiinnostaa ja kylmäsota. Itse historia intoilijana, tykkäsin elokuvasta paljon ja se kun elokuvassa on joku juttu todella totta tekee elokuvasta aina erilailla mielenkiintoisen.
Nyt loppu ilta menee linnanjuhlia katsellessä seka tenttiin lukiessa, nyt kun selviän kahdesta seuraavasti viikosta niin sitten voin viimeinkin heittää aivot narikkaan!
Kuvituksena muutama kotikuva, ajattelin julkaista nämä nyt alta pois, niin ensiviikolla saatte kuvia, miltä täällä näyttää kun joulukoristeet ovat löytäneet paikoilleen. Laitoin nimittäin perjantaina joulun tänne kotiin niin ihan erilailla joulufiilis nyt olla kotona!
Mutta nyt hyvää itsenäisyyspäivää, muistetaan olla kiitollisia siitä kaikesta, mitä itsenäinen suomi on meille mahdollistanut!

10 kommenttia:

  1. oi ihania kotikuvia<3 mie olen varmaan yli 2 viikkoa sitten hommannut s-marketista neilikoita ja ne on edelleen tosi tosi tosi hyvässä kunnossa, mieletömän kestäviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 joo nuo on ihan huippuja pysyy todella pitkään hyvänä, aina osta jos kaupassa noita nään :)

      Poista
  2. Ihania kuvia! En malta odottaa niitä joulukotikuvia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 joo jospa joku päivä ois valosaan aikaan kotona niin sitten tulee postaus kun kuvat on otettu:)

      Poista
  3. Voi että miten kotoisa koti sulla on ♥ Neilikat on mun lempparikukkia :) Joskus tommoset löhöys ja suklaanmussuttamis-aamut on ihan parhaita !!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Neilikat on kyllä ihania ostaa ainakotiin:)) Jep, nyt se olivarsinkin just sitä mitä tarvitsin!

      Poista
  4. Ihanan tunnelmallisia kuvia :) Kaiken hektisyyden lomassa on hyvä ottaa välillä iisimmin! :) Köllötteleminen ja piiitkänpitkät yöunet(no ja se suklaa, hah!) ovat myös omia go-to-keinoja väsymyksen selättämiseen. Muutama yö putkeen kymmentuntisia unia ja johan taas passaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Joo ehdotomasti, ne on kyllä todella tarpeellisia ja juuri parien kunnon yö unien jälkeen sitä on taas kuin uudesti syntynyt!=)

      Poista
  5. Ava upeita kuvia, täälläkään ei malta odotella miltä sun joulukotisi näyttää;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Mukava kuulla, huomenna sitten tänne sillä huomenna tulee postaus joulukodista!:)

      Poista