torstai 16. helmikuuta 2017

AIKUISTEN YSTÄVÄ KIRJA


Nimeni on:
Saara Sofia

Jotkut tosin kutsuvat minua:
Saakku, saaq ja nuorempa olin barbie tai saaqweli :'D 

Olen syntynyt vuonna:
1994

Lapsuudenkotini langallinen puhelinnumero:
Ainut numero minkä muistan ulkoa edelleen, oman ja äidin numeron lisäksi..

Pienenä olin varma, että minusta tulee isona: 
Kirjastonhoitaja, koska olin niin ujo, että halusin olla kirjastonhoitaja, jottei mun tarvitsisi puhua kellekkään (jep :D). Sen jälkeen vielä lukioon asti haaveilin opettajan ammatista. Se on ehkä edelleenkin pikkuinen haave, mutta nyt työskentely pienten lasten kanssa tuntuu kuitenkin siltä omalta jutulta. Ja tottakai sitä haaveili olevansa joku rokkitähti, harmi vaan kun laulu ääntä ei oikein ole:'D


Mutta minusta tulikin :
Tällä hetkellä sosionomin koulu kesken, mutta ensivuonna valmistun sosionomiksi ja erikoistuin varhaiskasvatukseen. Varmasti jossain vaiheessa jatkokouluttaudun johonkin suuntaan, mutta nyt ää lasten kanssa työskentely tuntuu omalta.

Täydellinen puoliso:
On tukena silloin kun tarvitee, mutta osaa antaa myös tilaa kun sitä tarvitsee. Laittaa ruokaa ja siivoaa(koska allekirjoittanut inhoaa molempia..). Luotettava ja kunnioittaa itseään, puolisoa ja muita ihmisiä. 
Eli S💗

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen:
Pitäisin enemmän yhteyttä Suomeen, kiertäisin joka paikan täällä sekä bloggaisin!

Harrastan nyt:
Cheerleadingiä sekä bloggaamista.



Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifysta:
Hahah, kunnon 90-hittejä, Kaija Koo:ta tai parhaillaan jotain high school musical kappaleita, kaikkee tosi noloo siis ! 



Noloin tv-ohjelma, josta pidän:
Geordie shore ja ex- on the beach, siis mä vihaan tositeeveetä, mutta nää kaksi ohjelmaa on parasta aivot narikkaan viihdettä :'D Ja huom, ex on the bech ei suomalainen se oli kuraa, mutta se toinen versio!



Bravuurini keittiössä:
Laittaa valmisruoka mikroon? :'D Meikä ei tosiaan oo mikään kokkaaja, mutta jos joku pitää sanoa niin vuohenjuusto kana ja siihen fetasalaatti tai sitten bataattia ja punajuuria uunissa ja siihen kanaa rinnalle.



Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun
Kun katon tv:stä Hurja remontti ohjelmaa, itken aina melkein koko jakson ajan niiden asukkaiden mukana.. Muutenkin mikä vaa elokuva niin meikä varmasti poraa jossain vaiheessa...



Lapsuuteni lempilelu:
Pakko myöntää etten oo ihan varma, pitäs melkein mamilta kysyä, mutta ainakin yksi pehmolelu on yli kaikkien mikä on edelleen mulla tallessa minkä sain joskus 5vuotiaana, se on kulkenu mukana mulla vaikka missä<3


Lempilelu nykyään:
Kamera, läppäri, puhelin!



Salainen paheeni:
Energia juomat, todella noloa, mutta jep.. Tosin nyt oon lopettannut niiden juonin, nykyään vaan välillä, mutta ennen tuli juotua joka päivä ja nää juomat jos jotkut on niin pahasta!! 




Eikun se ihan oikea salainen paheeni:
Hahahh punaviiniä ja siihen Pepsiä sekasin, menee ihan liian helposti ja nopeesti kurkusta alas... 




Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut:
Poistu omalta mukavuus alueelta, se antaa niin paljon, sen jos jonkun oon täällä reissussa tajunnut ja sen että aina sitä selviää.

10 kommenttia:

  1. Ihana oli lukea sinunkin vastaukset näihin ja pieniä uusia juttuja sai sinusta kuulla:) Ja hei 90-luvun biisit ja etenkin Kaija Koo ei oo noloa, nehän on ihan huippuja!!:D Kaija Koo tekee tosi hyviä biisejä:) Aivan ihania kuvia Saara tässä postauksessa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos<3 jep kaija koo ja ysäri on kyllä huikeita!!

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoista lukea siun vastauksia! :) Itsekään en tykkää kotitöistä, mutta niin ei tykkää harmikseni miehenikään, joten siivoamis/tiskausvuorot on aina vuorotellen, hahah :D Punaviini ja pepsi, kuulostaapa yllättävältä combolta!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla että tykkäsit!:)) Heh, onneksi mun mieheke tekee ja mä sit välillä yritän olla kiva ja tehä myös:'D Se on oikeesti hyvää:DDD

      Poista
  3. Mäkin kuuntelen aina ysärihittejä parin lasillisen jälkeen hahaha! :'D Ne on niin hyviä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, parasta tunnelma nostatus musaa!!<3

      Poista
  4. Punaviiniä ja pepsiä??! :DD hahahaha enpä oo ikinä kuullu

    VastaaPoista
  5. Tää oli hyvä :D Pepsi ja punkku.. ? :D Täytyy ehkä kokeilla kans! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kannattaa kokeilla oikeesti tosihyvää!!:D

      Poista