tiistai 27. helmikuuta 2018

LEMPPARI TAKKI

On ehdottomasti tää valkoinen nalletakki!
Nyt pakkaset huitelee niin korkealla, ettei tällä takilla oo mitään asiaa ulos, mutta muutama viikko sitten kävin ystävän kanssa kahvilla ja silloin tarkeni hyvin viilettää tässä takissa. Päästä löytyi lemppari hattu, joka on myös näillä pakkasilla jäänyt hyllyn päälle, mutta varmasti taas löytyy mun päästä kuhan nämä pakkaset lauhtuu, mutta mä en kyllä valita näistä pakkasista, sillä tuo aurinko mikä paistaa joka päivä taivaalta, parasta🌞 
Ja kovat pakkaset on täysin pukeutumis kysymys, kunnolla vaatetta vaan päälle niin ei tule kylymä!
Perjantaina tosiaan julkaisin pitkästä aikaa video postauksen mikä löytyy täältä, jos et sitä vielä ole katsonut! Videolla tosiaan kerroin, että työpaikka on etsinnässä, mutta jo postaukseen korjasinkin, että työpaikka on löytynyt!! Todella iso stressin aihe on siis hävinnyt ja sillä myös blogi on hiljentynyt hieman, sillä olen myös jo aloittanut työt uudessa työpaikassa. Vaikka valmistuminen ja töihin meno jännitti, tuntuu jo nyt siltä, että kiva päästä työelämään ja käyttämään niitä taitoja mitä koulussa opittu ja oppia vielä rutkasti lisää tekemällä.
Tänään meillä oli myös meidän opinnäytetyön esitys, mikä meni hyvin, JES! Heti esityksen jälkeen teimme myös kypsyysnäyte kokeen. Nyt olisi enää viimeiset korjaukset oppariin ja sitten olisi koulu virallisesti siinä. Uskomaton, että nyt se kolmen vuoden rupeama alkaa todella olla ohi. Uskomatonta, mutta totta. Ihan kuin olisi hetki sitten vasta aloittanut koulun ja nyt sitä jo valmistuu. Vielä vaan tosiaan opparin teko kunnialla loppuun, niin siitäkin saadaan vielä mieleinen numero takaisin.
Tällä hetkellä mulla on vähän flunssainen olo, joten jätin treenit välistä. Mulla ei ole nyt todellakaan aikaa tulla millään lailla kipeäksi, joten toivotaan, että tämä olo paranee kun lepään tämän illan ja juon niin paljon teetä, inkiväärillä ja hunajalla, että huomenna aamulla olen kuin uusi ihminen!
Mutta niin, nyt kun tuo koulu on hoidettu ja pääsen uuden työpaikan rytmiin niin alkaa taas postauksia tulla. Aina ekat viikot uudessa työssä vie kaiken keskittymisen, joten siksi täällä voi olla nyt vähän hiljaista, mutta mulla on postauksia paljon valmiina, mm. reissusta joten enköhän tässä kerkeä tulla julkaisu nappia painamaan.

Ihanaa viikon jatkoa kaikille💕

8 kommenttia:

  1. On kyllä tosi kivan ja lämpöisen näköinen takki!! Ja koita parantua, kyllä noi onneksi aika hyvin menee ohi, kunhan malttaa lepäillä :)

    VastaaPoista
  2. Täällä vuoraudutaan vaikka mihin pakkasella ja silti on kylmä :D Sitten kun omistan vielä maailman lämpimimmän takin, missä ei tule kylmä mutta silti on jostain syystä kylmä! Okei no mä palelen todella helposti, jopa ulkomailla +25 asteen auringon lämmössä jos tuulee :'D Tuo takki on IHANA. Mä haluasin just tuon tyylisen <3 Ja hei paaaljon onnea uudesta työpaikasta <3

    VastaaPoista
  3. Ompa kiva asu ja tuo takki varsinkin on tosi suloinen ♥ Mun talviasut on ihan järkyttäviä kun kerrospukeudun oikein kunnolla ja näytän ihan eskimolta :D

    VastaaPoista
  4. Onpa ihanan pehmoisen näköinen takki <3 Todellakin vaikka ulkona pakkaslukemat ovat ihan järkyttäviä, niin pukeutumiskysymyshän se vain on! Toisaalta vaikka kuinka olisi paljon päällä, miulla meinaa aina naama jäätyä :D Hei onnea tosi paljon työpaikan saannista, ihan huippua!! Itse odotellen vasta muutamasta paikasta tietoa kesätyöhaastatteluun pääsystä :)

    VastaaPoista
  5. Tuo takki on ihanan näköinen <3 Onnea vielä työpaikasta :) Sekä kun piakoin valmistut!

    VastaaPoista
  6. Onpas kivan näköinen takki! :) tosiaan kun pukeutuu hyvin pakkasella, niin kyllä tarkenee! Onnea myös työpaikasta :)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana kyllä toi takki, niin pörrönen!<3 Toivottavasti oot jo vähän terveempi :-*

    VastaaPoista
  8. heei mulla oli joskus samanlainen takki! Pitääkin rueta metsästämään mistä maasta se löytyy :D

    VastaaPoista