maanantai 22. helmikuuta 2016

OVER KNEE BOOTS - OUTFIT


Helou ja energistä maanantaita teille kaikille!
Mulla on tänään vapaapäivä, joten pitkästä aikaa mulla on aikaa istahtaa koneelle ja postailla. Viikonloppu meni täällä todella nopeasti kun tekemistä oli aamusta iltaan. Onneksi perjantai iltana saatiin edes olla ihan rauhassa vain kotona. Lauantai päivä alkoikin sitten mulla töissä, minkä jälkeen tulin kotiin, tehtiin S:n kanssa ruokaa ja illasta suunnattiinkin kaverin tupareihin. Ilta oli oikein mukava, harmi vaan se jäi mun osalta hyvin lyhyeksi sillä mulla rupesi yht äkkiä koskemaan sikana mahaan. Niinpä me poistuttiin sitten jo aikaisin kotiin nukkumaan. Sunnuntaipäivä alkoikin sitten vierailulla siskoni luokse, sillä kummipoikani oli siellä yökylässä. Pian sinne tuli myös toinen siskoni toisen poikansa kanssa ja juotiin siinä sitten aamukahvit. Oli kyllä niin kiva taas nähdä sisko npoikia<3 Sitten tulimme kotiin ja laitoimme elokuvan pyörimään ennen kuin minä suuntasin cheer-treeneihin ja treeneistä sitten suoraan töihin. Nyt onkin ihan mukava vaan olla rauhassa kotona tehdä koulutehtäviä pois alta kun viikonloppu oli niin hektinen. Ajattelin että jossain vaiheessa käyn kuitenkin tänään salilla ja sitten illalla olisi vuorossa cheer treenit. 


Tämä asu on tosiaan viimeviikonlopulta kun käytiin S:n kanssa Ikeassa. 
Tämä neule ja hame yhdistelmä onkin näkynyt ennenkin täällä blogissa, mutta nyt jalasta löytyi aivan uudet kengät, minkä takia asun halusin ikuistaa. Tässä vaiheessa ulkona oli jo pimeää, joten piti taas käyttää vähän luovuutta ja otettiinkin asukuvat Ikean varastossa, heh ei mikään hieno tausta mutta menköön! 
Ylipolvensaappaat ovat olleet mun ostoslistalla varmaan jo 3vuotta, mutta en oo ikinä mistään löytänyt mieleisiä. Joko ne ei ole ollee tarpeeksi pitkät mut jaloille tai sitten korkoa on liikaa tai se on vääränlainen. Toisaalta mun ois tehny mieli ostaa saappaat missä on kunnon korko, mutta koska en käytä arkena melkein koskaan korkoja koin järkeväksi ostaa nämä tasapohjaiset saappaat.
Ja tykkään näistä kyllä ihan sikana! Ainut vaan että nämä saappaat ovat todella liukaat ja näillä ilmoilla oon meinannu komspastua hyvin moneen otteeseen niin ulkona, kuin sisällä. 
En malta odottaa että tulee kevät ja voin käyttää näitä saappaita hameiden kanssa ilman sukkisia! Seuraava asukokeilu näiden kanssa on ehdottomasti yhditää nämä farkkujen kanssa. 

Mites tuleeko teille ylipolven saappaat jo korvista ulos, vai löytyykö teiltäkin nämä jo kaapista tai ostoslistalta?

Nyt kuitenkin lueskelen vielä blogeja ennen kuin käyn koulutehtävien kimppuun. Palataan siis joskus tällä viikolla taas,
moimoi!

12 kommenttia:

  1. Mä just tilasin ittelleni ylipolvensaappaat! Ja nimenomaan tommoset matalapohjaset, en jotenkin osaa käyttää korkokenkiä ollenkaan :-D Tykkään kyllä ihan sairaasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nuo on kyllä paljon käytännöllisemmät!:)) Jee laita sit kuvia blogiin kun saat ne!:)

      Poista
  2. Voi ei toi mahakipu.. Tiiän todellakin, et sen kanssa on joskus tosi vaikea olla :( Nukkuminen varmasti oli hyvä vaihtoehto ! Mun mielestä ihanat noi ylipolven saappaat ja todellaki pitäisin itekkin, jos vaan mulle sopis .. :D Ei ees oo pahan näkönen toi taustakaan!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se on kyllä ihan kamalaa:( Kiitos ja hei kyllähän sulle nyt saappaat sopii!! Haha kyl se tausta nyt menettelee:'D

      Poista
  3. Aivan ihana asu ja kivasti olet sekoittanut erilaisia matskuja keskenään. Sekä hemmetti noi kengät on kivat!<3

    VastaaPoista
  4. Eikä mitenkä sievä asu, ihana ♥ Kengät osui munkin silmiini, on kyllä todella kivat. Ja hei hauskalla paikalla oto keksinyt asukuvat räpsäistä, pojot siitä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Hah, pitää vähän tässä pimeydessä käyttää vippaskonsteja että saa kuvat, vaikkei tausta ehkä ole sitten ihan nätein!:))

      Poista
  5. Ompa nätti ja tyttömäinen asu :) Oot myös tosi kaunis, tuli positiivinen fiilis näistä kuvista :)♥

    VastaaPoista