sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

PÄIVÄ TUKHOLMASSA


Helou!
Tämä hektinen viikko alkaa pikkuhiljaa olla ohi ja nyt mulla on viimein vähä aikaa tulla kertomaan teille vähä meijän viimeviikkoisesta matkasta, kun mentiin S:n kanssa päivä Tukholmassa risteilylle. Reissu tosiaan alkoi sillä kun Saavuttiin Lahdesta Helsinkiin jo aamupäivästä. Käytiin ensimmäisenä syömässä lounasta ja sen jälkeen käytiin vielä kaupassa ja vähän pyörittiin minkä jälkeen lähdettiin kohti terminaalia. Ensin käveltiin perinteisesti väärän terminaalin luo, mutta onneksi meillä oli paljon aikaa niin kerettiin helposti oikealle terminaalille.


Meillä kävi hyvä tuuri hytin kanssa, sillä laivassa oli muutettu muutama hytti uuteen uskoon ja me sattuttiin juuri tuollaiseen hyttiin. Hytti oli todella freesi ja tuntui ihan kuin olisi ollut hotellissa eikä laivalla! Hetki chillaattiin hytissä ja fiilisteltiin tulevaa reissua, minkä jälkeen vaihdettiin vaatteet ja lähdettiin tutkimaan mitä laivalta löytyi.


Kun oltiin hetki kierrelty ja käyty katsomassa taxfree valikoima menimme syömään sillä maha jo kurni. Oltiin päätetty että mennään vasta seuraavana iltana laivan buffettiin niin käytiin syömässä sitten toisessa ravintolassa. Ruoka oli ihan jees, ei mitään ihmeellistä mutta ei pahaakaan. Ruuan jälkeen käytiin vielä ottamassa pienet ruokalevot, ennen kuin lähdettiin tutkimaan laivan menot. Siellä oli kovat tanssit vanhemmilla ihmisillä käynnissä sekä tietenkin laivalla oleva show. Show oli todella erikoinen, mutta jäi ainakin mieleen! Ei oltu tuolla kauaa, sillä haluttiin olla heti aamulla skarppina,


Kun heräiltiin aamulla aikaiseen kerettiin käydä hyvin aamupalalla laivalla sekä fiilistellä ihanaa aurinkoista ilmaa mikä Tukholmassa oli. Tuli niin hyvä mieli kun mentiin kannelle ja aurinko paistoi aivan kirkkaalta taivaalta!


Tukholmassa oli tosiaan ihana aurinkoinen ilma ja lähdettiinkin kävellen kohti vanhaa kaupunkia sekä itse keskustaa ja kauppoja. Käveltiin ihan rauhassa ja ihmeteltiin kauniita taloja. Mä oon viimesillä risteilyillä keskittynyt niin shoppaamiseen, etten ole edes vanhassa kaupungissa pitkään aikaan käynyt niin oli huippua nyt fiilistellä nyt rakennuksia ja kaikkea, eikä vain juosta kaupasta toiseen pää kolmantena jalkana.


Ja käytiinhän me muutamat kaupat läpi, ja muutama juttu lähtikin mukaan, tosin ei mitään ihmeellistä. Ainut mikä harmittaa on etten päässyt Sephorassa käymään, sillä olin olevinaan kartasta ottanut kuvan siitä missä kauppa sijaitsi, mutta eipä sitä kuvaa sitten löytynyt, joten jäi Sephorassa käynti, mutta eipä se oon niin justiinsa. Musta oli kiva kun käveltiin rauhassa, käytiin välillä kahvilla ja syömässä. Vielä ennen laivalle menoa käytiin  kivalla näköalapaikalla mistä näkyi kivasti tukholman ylle.


Kun tultiin laivalle keräiltiin hetki voimia hytissä, minkä jälkeen mentiin taxfree ostoksille. Mä pyörin siellä kaupassa sika kauan mun mietin muutaman collegen väliltä minkä ostan, kunne otin ihan eripaidan, niistä ostoksista kuitenkin lisää myöhemmin. Ostosten jälkeen mentiin vaihtamaan vaatteita ja valmistauduttiin ahtaamaan ittemme täyteen puffetti ruokaa. Loppuillalta mulla ei olekkaan kuvia, buffetissa oli niin paljon porukkaa, etten viitsinyt ruveta siellä kuvia ottamaan. Istuttiinkin buffetissa ihan loppuun asti, minkä jälkeen mentiin vaan hyttiin ja katsottiin telkusta tullut leffa ja ruvettiin nukkumaan. 


Ja onneksi mentiinkin ihan ajoissa nukkumaan sillä oli ihanaa herätä taas reilusti ennen kuin laiva saapui Helsinkiin ja nautittiinkin upeasta ilmasta laivan kannella. Kuvissa tosiaan näkyy jo uusi ostoksia, mitkä oli tietenkin pakko saada heti päälle!

Helsingissä käytiin vielä vähän kaupoilla ja syömässä ennenkuin lähdettiin bussilla takaisin Lahteen.
Ja ai, että nyt oli mukava muistella tätä reissua, kaikki meni niin kivasti ja rennosti. Kun ei ottanut liikaa ressiä siitä mitä kaikkea täytyy tehdä niin matka meni oikein kivasti omalla painollaan. Mikä tärkeintä lomalta jäi hyvin rento ja todella onnellinen fiilis. Koko sunnuntain oli yhtä hymyä, kun oli vaan niin onnellinen.

Huh, tosiaan tää viikko on ollut mulla aika ressaava paljon kaikkea, mutta onneksi ensiviikonloppuna on pitkä viikonloppu, kunhan jaksaa paripäivää vielä niin sitten voi hetkeksi rentoutua. Sitten alkaakin vielä vika kevään puristus koulua ennen kesälomaa, joten hommaa riittää.
Mutta nyt mun täytyy tehdä vielä paljon koulutehtävän eteen ennen huomista, joten nyt moikka ja palataan ensiviikolla!¨
Ihanaa sunnuntaita<3

12 kommenttia:

  1. Ahh ihana kurkkaus teidän reissuun, tänä viikonloppuna itseä odottaa samainen riessu ja aij että oli mukava vähän nostattaa sitä reissufiilistä tämän postauksesi avulla:) Toivottavasti meillä sää suosi yhtä hyvin kun teillä, toi aurinko ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos<3 Oi miten kiva, toivottavasti tosiaan teillä on yhtä keväiset ilmat siellä, varmasti tullee teille mukava reissu!:)

      Poista
  2. Oi, ihanan aurinkoisia kuvia ♥ Mekin ollaan luultavasti ensi viikon alussa lähdössä (taas kerran :D) käymään tuollaisella Päivä Tukholmassa -risteilyllä, kun miulla sattuu olemaan useampi vapaapäivä silloin! Tosi kiva tuo teidän hytti, millä laivalla menitte? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 oi ihanaa tekin pääsette vähän reissuun!:) Viking line gabriella tai olla laiva:)

      Poista
  3. Ompa kivan näköinen reissu ollut teillä! ja ihania kuvia oot otellu <3

    VastaaPoista
  4. Voi että, kuulostaa kyllä kieltämättä tosi ihanalle Tukholman-reissulle!:) Se on kyllä niin upee kaupunki<3 Te teette aina niin paljon kaikkee kivaa yhdessä, ootte söpöjä:]!♥ Ja hei ois kiva jos tekisit vaikka jonkun ostospostauksen! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon emilia<3 Juu ajattelin itsekkin tehdä tästä reissusta ostospostauksen, ja nyt voin varsinkin tehdä kun sitä toivoit, kuhan kerkiään kuvailemaan!:)

      Poista
  5. Olipa kiva kun laitoit näin paljon kuvia teidän reissusta ja olette tosi suloinen pari<3

    VastaaPoista
  6. Kuulostaapas kivalle reissulle! :) Oispa ihana päästä vaikka kesällä Tukholman risteilylle :D Ootte kyllä tosi söpöjä yhdessä ♥ ja hei miten mahtavan hytin ootte saanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 Mietin itsekin just että ihana olisi kesällä päästä tukholmaan, ja vaikak olla yötäkin siellä, jotenkin sinne ei osaa mennä pidemmäksi aikaa vaikka näkemistä ois varmasti!:D

      Poista