tiistai 1. maaliskuuta 2016

TIISTAI


Helou ja aurinkoista maaliskuun ekaa päivää teille!
Suunnitelmat tosiaan vähän muuttui, kun meitsi sairastui viikonloppuna. Kävin kyllä esiintymässä, mutta kuvia tai muuta materiaalia ei saatu blogin puolelle ollenkaan kuvattua. Esityksistä sen verran, että kaikki meijän esitykset onnistui ja meni putkeen, jes! Tänään mulla oli jo paljon virkeämpi olo ja aamulla aloin huvin vuoksi meikkailemaan ja koska meikki onnistui niin aattelin ottaa sitten muutamat naamakuvat ja tulla niiden kuvittamana kertomaan teille kuulumisia.
Tänään ainakin täällä Kuopiossa on ollut ihana aurinkoinen keli. Heti nousi mieliala korkealla kun aurinko paistoi kirkkaana aivan siniseltä taivaalta, sieltä se kevät tulee!! Vedin ensimäistä kertaa aurinkolasit päähän ja kävelin hymyssä suin keskustaan missä kävimme ystävän kanssa lounaalla. Oli ihanaa päästä vaihtamaan kuulumia kunnolla ja samalla syödä maukas lounas. Sen jälkeen käytiin vielä yhdessä muutamilla kaupoilla. 
Sen jälkeen kävelinkin hitaasti kotiin, sillä halusin vain nauttia upeasta ilmasta, hitsi kun olisi päässyt tällä kelillä rinteeseen! Mulla on tosiaan ollut tänään ja eilen vapaa päivä, kun tällä viikolla on koulua vain huomenna ja torstaina minkä jälkeen alkaakin hiihtoloma! Kiitos myös 2vuoden kokoaikaisena olleena töissä, mulla on myös töistä ihan palkallinen talviloma. Kerroinkin jo viime postauksessa talviloma suunnitelmat, eli torstaina lähden onnibussilla kohti Lahtea ja lauantaina suunnataan sitten S:n kanssa yhdessä Helsinkiin. Sen lisäksi lomalla on tiedossa firman pikkujouluja, cheertreenit sekä päivä Tukholmassa risteily mitä odotan kovasti!! Toivottavasti Tukholmassa olisi silloin tälläinen aurinkoinen päivä olisi ihan huippua!

Olisko teillä jotain vinkkejä missä käydä tukholmassa? Ennen oon käyttänyt sen ajan vain päättömänä shoppailuun, mutta nyt kun se ei ole pää kriteeri, olisi kiva kuulla jos jollain on jotain vinkkejä missä päin olisi kiva käydä kahvilla, syömässä tai muuten vain kävelemässä!


Sitten vielä muutama lähi kuva naamasta ja meikistä. Meikkihän oli ihan perus arkimeikki eikä siinä ollut sinällään mitään ihmeellistä. Silmiä korostin ihan vain mattaluomiväreillä ja huulin laitoin melko neutraalinväristä huultenrajauskynää sekä huulipunaa. Mutta juuri tälläinen melko freesi meikki näyttää musta arkena oikein hyvältä! Tänään vaan ehkä oli yksinkertasesti hyvä naamapäivä niin halusi sen yllättäen ikuistaa. Oon myös pikkuhiljaa yrittänyt opetella korostuksia ja varjostuksia, mutta se taito tarvitsee vielä harjoitusta, mutta enköhän mä joku päivä opi!

Mutta arhgt nuo hiukset!! Tuottaa mulle joka aamupään vaivaa, mutta en millään keksi mitä niille tekisin, melkein tekisi mieli mennä vain kampaajan tuoliin ja antaa kampaajalle täysin vapaat kädet! Ainakin malliin tämä reuhka pitäisi leikata, mutta sitten punaista, ruskeaa vai blondia väriä?! Miten voikin hiukset olla näin vaikea asia:'D

Mutta nyt katson muutaman jakson pretty little liarsia ennenkuin alan kokkailemaan,
palataan jossain vaiheessa tätä viikkoa, moikka!

17 kommenttia:

  1. Sul on niin ihanat silmät! Mun mielestä sulle sopis blondit tosi kivasti, mut en tiä mistä ite tykkäisit :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOi kiitos:) Juu moni tuntuu olevan blondin kannalla ja oon itekki vähä jokatoinen haluan olla ihan blondi ja taas seuraavana muuta toki blondi ois helpoin itekki toteuttaa!

      Poista
  2. Millä laivalla meette? :) Suosittelen käymään Mariabergetillä, jossa kallioiden päällä menee sellanen kävely ööö terassi/polku/whatever (esim Slussenilta voi kävellä sinne) ja siitä näkee tosi kivasti Tukholmaa :) Kahviloista jos haluaa tosi ison kakkuvalikoiman ni suosittelen Café 60 Sveavägenillä tai sitte maailman söpöin mummolamainen tunnelma löytyy Sturekattenista Stureplanilla. Jos tykkäät kasvisruuasta, ni Söderillä on sellanen Hermans kasvisbuffet ravintola (http://hermans.se), jonka lähellä on muuten myös Fotografiska valokuvamuseo, joka on tosi kiva paikka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitospaljon emilia näistä vinkeistä!!:) Mennään vikingline gabriella laivalla helsingistä :)

      Poista
  3. Oij tuo aurinko oli kyllä ihana, piristi tosi paljon! :) ja tosi kaunis perus meikki ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja ihanaa kun nyt se alkaa kunnolla pikkuhiljaa paistamaan!! kiitos<3

      Poista
  4. Mä kurkinkin jo sun nättiä nassua instan puolelta, eikä siihen vaan voi kyllästyä <3 :) Vitsit sä olet kyllä sellainen kaunokainen, ai että! Mitä tukkaan tulee, mun mielestä sulle voisi sopia joku suklainen ja hempeä ruskea! :) Mukava myös kuulla, että cheerit menivät hyvin, mutta harmi tietenkin, ettei kuvamatskua päätynyt tänne :( Aikanaan sitten! :) Mulla ei valitettavasti ole tarjota hyviä vinkkejä Tukholmaan(paitsi tietty kaikkien kosmetiikkaliikkeiden äiti Sephora :D), mutta erinomaista talvilomaa ja toivottavasti säät suosivat reissussakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiei kiitospaljon<3 Juu mulla ei ollut kamera ollenkaan siellä mukana, vähän itseänikin harmittaa kun ei mitään kuvia tullut otettua:/ Niin mä just mietin että ehkä joku ruskea olisi tällä kertaa kivaa vaihtelua, mutta se on vaan mitä en itse uskalla kotona värjätä, kun blondin voi helposti, pitäskin päättää kesttänkö pidempää tällä tukalla ja sit kampaaja vai testata jotain väriä kotona.. Vaikeaa:'D Hei joo en tajunnutkaan että sephora tosiaan on siellä sinne on päästävä!

      Poista
  5. Oli kyllä eilen ihan mahtava sää, se virkisti munkin mieltäni! Ja ihana päästä kaivamaan aurinkolasit tosiaan esiin ahh ♥ Sulle sopii mun mielestä sellainen räväkkä punainen tosi hyvin;) Kaunis olet, sun silmät on ihanat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ihana ilma, jatkuisi vaan nyt kokokevään!! kiitos♥ Se punanen on niiin kiva, mutta harmittaa kun se on niin vaikea ylläpitää:/

      Poista
  6. Ooo mitä kuvia susta<3 Tosi harmi, että sairastuit mutta onneksi jaksoin käydä esiintymässä ja ilmeisesti olo on nyt parempi! Ja vitsit noi sun kaikki suunnitelmat kuulostaa hyvältä, etenkin Tukholmassa käyminen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitospaljon<3 Juu ootan tukholman reissua paljon!!:)

      Poista
  7. Kauniita kuvia Saara ja ihanaa talvilomaa!<3 Mä suosittelen, että meette Sergelin torin nurkille, sielä on monta ihanaa kahvilaa :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos emilia<3 Okei kiitti vinkistä pitää laittaa se ylös!!:)

      Poista
  8. Noi sun simmut on niiin ihanat!♥

    VastaaPoista
  9. Wau oot ihan mielettömän kaunis! <3 tulee vähän Sansa Stark mieleen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos<3 Heh, et oo eka joka sanoo noin mä en vaan itse huomaa yhden näköisyyttä:'D

      Poista