maanantai 13. kesäkuuta 2016

MAXIHAMETTA JA NAHKATAKKIA


Heippa, ihanaa maantaita sinne ruutujen toiselle puolelle!
Viikonloppu meni taas hujauksesa ja oli itseasissa hieman erilainen... S nimittäin lähti viimeistä kertaa Lahteen ja kun hän juhannuksena tulee kotiin niin hän on pysyvästi kuopijolainen!! Eli juhannuksessa loppuu meijän kaukosuhde ja päästään viimeinkin aloittamaan yhteinen arki, meijän yhteisessä kodissa 
Voin kertoa että tätä on hetkeä on ootettu viime syksystä asti ja nyt se viimeinkin on edessä. Ai, että niin ihanaa ja samalla jännää päästä viimeinkin aloittamaan yhteinen elämä, samassa kaupungissa ja samassa osoitteessa! 

(teko)Nahkatakki - Cubus / Toppi- New yorker / Hame - Lidl (kyllä luit oikein!) / Kengät- Comverse / Kello- Lidl (jep..)

Ja sitten ois lauantaipäivän asua! Kyllä luitte ihan oikein asusta, jopa kaksi osaa on ostettu LIDLISTÄ?! Eli kuvan hame sekä kello on molemmat ostettu kaupasta, mistä moni käy ostamassa ruokatarvikkeet halpojen hintojen vuoksi, well niin tein mäkin kunnes uteliasuuttani kiersin myös tavaralaarit siellä ollessa. Oon ennenkin ostantu Lidlistä urheiluvaatteita sillä niissä on hinta/laatusuhde hyvin kohdallaan.
 No nyt taas katsoin oisko halpoja treenitoppeja niin huomasin tuon hameen, vilkasin hinnan 7euroa ja heitin harmaan hameen samantien ostoskoriin. Oon kaivannu lisää maxihameita ja jos hinta on 7euroa niin en voinut jättää ostamatta. Kotona vähän jännityksellä avasin paketin ja hamonen oli oikein kelpo yksilö! Ehkä parisenttiä saisi olla pituutta lisää mutta muuten, en uskoisi että kukaan teistä olisi arvannu, että hame on ostettu ruokakaupasta, jos en sitä olisi erikseen tähän kirjoittanut!
 Ja sitten sieltä liidelin ihmeellisestä maailmasta lähti myös mukaan tuo ruusukultainen kello. Se oli kyllä rakkauta ensisilmällä. Oon ettiny ruusukultakelloa ja jonkin aikaa, mutta ei mieleinen ole tullut vastaan... No en kyllä odottanut että mieleinen kello tulee vastaan ruokakaupassa vielä 7euron hintaan, mutta niin siinä vaan kävi! Ja ostopäivästä asti kello onkin ollut joka päivä mun ranteessa näyttämässä aikaa. 

Mut joo nyt kun on päästy yli siitä että meitsi shoppailee vaatteetkin nykyään Lidlistä niin itse viihdyin tässä asussa kyllä oikein hyvin. Päällä oli myös kerrankin väriä! Okei joo vaaleansinen toppi ei oo mikään kauhean värikäs, mutta on se värikkäämpi kuin musta valkea! Musta tuo babyblue, harmaa ja musta nahkatakki toimivat vaan tosi hyvin yhteen ja tää asu tulee varmasti olemaan vielä monta kertaa päällä tänä kesänä. 

Nyt mun pitää kuitenkin lähteä lenkille, mutta palataan tällä viikolla! Mulla kerrankin on hirvee inspiraatio postailla ja viikonloppuna kerettiin ottamaan kuvia, joten mulla on vieläpä materiaalia mitä postata, joten palataan keskiviikkona!
Moimoi ja ihanaa viikon alkua teille kaikille

20 kommenttia:

  1. Musta toi hame on tosi kiva! <3 Ostin sen saman mustana ja kukallisena.. En voinu vastustaa..Lidlissä on oikeesti hyviä vaatteita edullisesti ja ne on vielä ihan laadukkaita! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mua vähän harmittaa kun en napanut sitä mustaa samalla mukaan, kun seuraavan kerran menin ne oli jo loppu:'D Joo kyllä hinta/laatusuhde täysin kohallaa!!

      Poista
  2. Paljon onnea yhteiseen kotiin! ^^ ♡ Toi kello on muuten ihan mielettömän nätti ♡

    ♡ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Oi, voin vaan kuvitella miten ihanaa on kun saatte aloittaa vihdoinkin kunnolla sen yhteisen arjen <3 Ja siis mitä, mä en edes tiennyt että Lidlistä vaa vaatteita ja apua miten nätti tuo kello on.. huh huh tätä ihmettelyn määrää :D Onko kello ollut ihan toimiva ja miltä se tuntuu? Tai siis onko sellaista pilipali matskua vai ihan jämäkkää, en osaa selittää, mutta ymmärrät varmasti pointin :P Ps. Ihana kuulla, kun sulla on inspiraatiota, tulee itsellekkin hyvä mieli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu yhteistä arkea on jo odotettu<3 Juu sieltä löytyy vaikka mitä nykyään ;D On ainakin edelleen toiminnassa ja musta kellopna menee aika samaan katekoriaan kun jos ostaa hm:ltä tai jostain kellon, ei ihan pilipali, mutta ei myölskään niin jämäkkä kuin jostain kultaliikkeestä ostettu kello! Saa nähdä nyt mun käytöllä mitenkä hyvässä kunnossa pysyy, raportoin sitten tännekkin vaikka miten kello pelittää!

      Poista
  4. Oi tuo kello! Oon tällä hetkellä kun joku harakka kaiken ruusukultaisen perään:D Niin ja onnea yhteisen taipalen alkuun samassa osoitteessa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos<3 Joo sama täällä kaikki ruusukultainen näyttää jotenkin niin hyvältä!

      Poista
  5. Oi, tykkään tosi paljon tuosta asusta, se on jotenkin niin oman näköiseni! :D <3 Ja hei, miekin oon tehnyt Lidlistä muutaman hyvän vaatelöydön, viimeeksi ostin sieltä kolmen kappaleen setin alushousuja, haha! :D Ihanaa että pääsette vihdoin muuttamaan yhteiseen kotiin, onnea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos<3 Joo siis siellä pitää silmät auki aina liikkua ja koprit penkoa sieltä tekee oikeesti hyviä löytöjä!!

      Poista
  6. Kiva asu ja tuo lettikampaus viimeistelee lookin :)

    www.lauraheinikki.fi

    VastaaPoista
  7. Paljonpaljonpaljon onnea teille kahdelle <3 Vitsit mä muistan itse kuinka maagista oli päästä viimein saman katon alle ja mä olen hullun onnellinen teidän puolesta <3 Hurja määrä onnea ja rakkautta tulevaan! Ja hei, mä katsoin taas niitä uikkareita Lidlistä, sieltä meinaan löytää oikeasti kivoja juttuja nykyään ja laatu on varmasti täysin samaa kuin peruskaupankin! :) Mä olin ennen niitä nenänvartta pitkin niiskuttelevia, jotka eivät edes katso markettivaatteisiin päin, mutta lopulta samaa kamaahan ne ovat kuin muuallakin! Mä oisin niin ottanut sen kukkauikkarin jos sitä oisi ollut viikonloppuna :( Ja aivan ihana asu, tuo maksi sopii täydellisesti tuon rotsin kanssa! :) Kainiina olit jälleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos paljon, tätä on niin kauan jo odotettu<33 Joo mä olin ihan samanlainen, kunnes sitten joskus tajusin että laatu on sama, tai jopa parempi kuin hmllä mutta hinta paljon pienempi!! Hei joo mäkin ihastelin niitä uikkareita just oli tosikivan näköisiä!!

      Poista
  8. Onnea paljon yhteenmuutosta :) Kaukosuhteessa eläminen on joskus tosi tylsää kun iskee kova ikävä, mutta onneksi sun odotus palkitaan pian! :) Ja oi vitsit miten kiva asu!! Tykkääntykkään maksihameista niin paljon ja nuo värit sopii sulle :)

    http://riikkamaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!:)) Juu kyllä mä innolla odotan että tää kaukosuhde päättyy!

      Poista
  9. Ihanaa kun pääsette muuttaan yhteen<3 Toi asu on ihan valtavan kiva! :) Mä oon kans päässy kiinni tohon lidlin vaatteiden maailman, sielä on NIIIN kivoja juttuja välillä! 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on<3 kiitos<3 Hah, juu sinne kun kerran ne penkoo niin sitten aina pitää tarkkana katsoa ne vaatteet jos löytyy jotain kivoja juttuja!:D

      Poista
  10. Oi onnittelut yhteenmuutosta! :) ja ihan tosi kiva asu! :))

    VastaaPoista