keskiviikko 25. tammikuuta 2017

FLORIDA KUULUMISIA - PART 2


Helouu!
En ihan sunnuntaina kerennyt teille päivittelemään sillä tappelin netin ja koneen kanssa jo valmiiksi muutaman koulutehtävän kanssa joten virta ei riittänyt jatkaa koneella oloa :'D
Aika täällä kuitenkin menee eteenpäin ja niin me vaan kohta ollaan jo tammikuun loppussa.
Työpäivät alkaa pikkuhiljaa sujua jo paremmin ja hommat alkaa vähän tulla rutiiniksi. 
Ollaan jo ruvettu suunnittelemaan omia ohjaustuokiota ja pikkuhiljaa tuntuu, että homman alkaa handlata.


Mutta mitäs me ollaan täällä tehty, muuta siis kuin töitä.
No ollaan ainakin käytetty meidän lounas tauot hyödyksi kun ollaan menty aina takapihalle ottamaan vähän aree. Käytiin myös edellisellä viikolla syömässä rannassa olevassa ravintolassa, missä syötiin ekan kerran Mahimahi kalaa ja se oli kyllä hyvää, meillä oli myös huippu tarjoilia joten annettiin ihan reilusti tippiä. Joo tuohon tippi kulttuuriin alkaa tottua pikku hiljaa ja sitä osaa jo hyvin laskea minkä verran kuuluu aina jättää ja missä tilanteissa jätetään ja missä ei! Toinen hauska juttu muuten täällä on se kun kaupassa ostokset pakataan aina valmiiksi sulle. Ollaan naurettu täällä just, että miten selvitään sit suomessa kun täällä totutaan siihen että ostokset pakataan ruokakaupassa valmiiksi :'D


Perjantaina käytiin vähä istumassa iltaa, sika kivan näkösessä paikassa, yllä olevassa kuvassa olevat valot on juuri sieltä! Paikka oli tosi kiva ja tunnelmallinen ja oli kiva pelata siellä jengaa, meitsi oli tottakai siinä ihan huikee ;) 
Lauantaina taas pidettiin rantapäivä ja tuli niiin loma fiilis kun makas rannalla ja pääs leikkimään aaltoihin mereen, oltiin niiin onnellisia<3

Käytiin myös viikonloppuna ekan kerran shoppailee!! Lauantaina käytiin vaan tsekkaamassa west palm beach outletit, mä ostin silloin vaan siistit kengät sekä veturikuski hatun!!! Vihdoin oon parivuotta metsästänyt tollasta lätsää kivijalkaliikeistä, mutta nyt vihdoin löysin ja makso vaan 6dollaria, joten meitsi oli hapiii! Sunnuntaina mentiin sitten uudestaan shoppailemaan ja sitten meitsi löytikin ihan liikaa kaikkee... Mentiin Rolls nimiseen kauppaa missä oli halvalla just merkkivaatteita sekä sikakivoja mekkoja, mä lähdinkin sieltä kahden kassillisen kanssa pois, esittelen ostokset teille toisessa postauksessa, sillä niiiin kivoja löytöjä tein!
Ainut vaan että tajusin jo nyt ettei mut kamat tuu millään mahtumaan laukkuun.... Saa nähä mihin tungen kaiken ja saan tuotua suomeen, nimittäin varsinkin kaikki ne halvat kengät <3_<3 mun sisäinen kenkähullu heräsi kyllä taas henkiin...

^ yllä hyvä esimerkki siitä ku yrität ottaa siistejä kuvia rannassa kun oot onnellinen, mutta sitten tuleekin vähän isompi aalto takaa:'DDDd


Ainiin käytettiin myös ekaa kertaa ikinä uberia ja hitsi se on kätevä!! Meillä ei oo vielä autoa, joten uberia tulee varmasti käyettyä paljon siihen asti, mutta onneksi tollainen juttu on olemassa tekee niin helppoa paikasta toiseen liikkumisesta ja on vielä sika halpa.

Mutta kirjottelen tätä postausta just tässä valmiiksi meijän tauolla, illalla lähdetäänkin South Florida Fairiin, sikakivaaa!! Joten nyt ei oo aikaa taas enempää kirjotella, yritän muokata taas noita video klippejä teille kun niitä on tullut kuvailtua tosi ahkerasti täällä :)

Tsao ja terkkuja Suomeen<3

p.s joo vielä mennään puhelin kuvilla, mutta nyt rupeen kantaa järkkärii mukana nii saa vähän muitakin kuvii ja video pätkiä oon muokkaillu niin niitä tulee lisää heti kun netti ja aika riittää!:)

4 kommenttia:

  1. Uskon että siellä herää kenkäfriikkiys ja varmaan muutkin shoppailuthimot valtaansa:D Ihanalta kuulostaa kaikki, vaikutatkin niin onnelliselta siellä enkä yhtään ihmettele ♥ Ihanat noi merkikuvat vika on niin söpö!!!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tänään Just oltii shoppaile Vähä lisää...:D juu oon kyllä onnellinen Kiva että se välittyy täältökin, hehheee<3

      Poista
  2. Vauu mitä kuvia! <3 Ihana lukea mitä kaikkea oot siellä puuhaillut :) Sun pitää varmaan ostaa toinen matkalaukku haha :D Voin vaan kuvitella mitä kaikkia ihania vaatteita ja kenkiä siellä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Joo voipi hyvin olla tai postitella tai jotain keksiä että saan kaiken Suomeen:'D

      Poista