tiistai 23. elokuuta 2016

DUBROVNIK - PHOTODIARY

Hei vaan!
Nyt olisi aika ensimäiselle reissu postaukselle. Oltiin tosiaan viikko Kroatiassa, Dubrovnikissa, josta tehtiin myös päiväretiki Montenegroon. Viikko sujui meillä oikein hyvin, aurinko paistoi joka päivä ja lämpötila oli koko viikon hyvin korkealla, välillä auringo porotti jopa hieman liian kuumasti. Käytiin tosiaan viime vuonna Splitissä, mutta Dubrovnik oli aika paljon erilainen kuin Split! Dubrovnikia ympäröi korkea vuori ja muutenkin vanha kaupunki oli hieman erilainen kuin Splitissä. Me kyllä viihdyttiin hyvin! Mutta nyt niitä kuvia.

Meillä kului päivät aikalailla saman kaavan mukaan, joka päivä. Aamulla ja päivällä snorklamaan ja illasta aina sitten suunnattiin tutkimaan vanhaa kaupunkia, sen pieniä kujia ja muureja. Tehtiin myös yhtenä päivänä päiväreissu läheiseen saareen, Lokrumiin sekä yhtenä päivänä päiväretki Montenegroon. Näistä retkistä kerron kuitenkin omissa postauksissa. Mutta muuten päivät meni yllä olevan kaavan mukaan. Me molemmat tykätään uida, hyppiä kallioilta ja snorklata, joten saatiin hyvin aamupäivät ja päivät kulumaan kun ihmeteltiin kirkkaan sinistä vettä!


Vanha kaupunki oli juuri niin upea kuin oli kuvitellutkin. Se oli säilynyt todella hyvin ja varsinkin me fiilisteltiin kaupunkia ja sen historiaa ja upeita rakennuksia ja samalla fiilisteliin GOT kuvaus paikkoja ja koitettiin bongata niitä niin paljon kuin mahdollista, sillä me kaksi ollaan kunnon game of thrones faneja ja sarjaa on siis kuvattu tuolla vanhassa kaupungissa sekä läheisellä Lokrum saarella juuri aika paljonkin! Aika helposti ne bongattiinkin kaikkia eri kuvaus kohtia. 
Hauskinta oli kun tutkailtiin kujia ja ovia ja yhdestä ovestä päädyttiin tuohon yllä olevan kuvan koriskentälle.. Perus koriskenttä, vanhan kaupungin muurien suojissa koko kaupungin yläpuolella, sanonpa vaan, että tuolla varmasti kelpaa heitellä palloa!


Me tehtiin aina aamupala sekä lounas meijän asunnolla, mutta illalla oli aina ihanaa mennä vanhaan kaupunkiin eri ravintoloihin syömään! Ruoka oli tuolla Dubrovnikissa hieman kalliimpa kuin Splitissa, mutta siltikin halvempaa kuin Suomessa! Teen myöhemmin postauksen ainakin yhdestä ravintolasta, mihin ehdottomasti kannattaa suunnata, jos tuonne matkustaa!


Tässäpä siis olisi eka satsi näitä matkakuvia! Näitä siis riittää vielä vaikka millä mitalla, joten lisää on tulossa. Nämä matkapostaukset menee aika kuva painotteisesti, mutta itse ainakin tykkään katsoa juuri reissu kuvia! Ajattelin myös koota oman vinkki postauksen mitä osaan kertoa nyt kun oon käynyt Splitissä sekä Dubrovnikissa.

Palataan huomenna kera uusien reissukuvien!

10 kommenttia:

  1. Aijaii mitä lomakuvia, kyllä varmasti kelpasi tuolla! Teidän lomanne kuulostaa kyllä just sellaiselta mitä itsekin kaipaisin 8) Oikein ihania kuvia ja vitsi mikä bruna ! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo oli kyllä upea paikka rentoutumiseen! Kiitos<3

      Poista
  2. Oii ihanaa, Kroatia on kyllä niin kiva kohde! Ihania kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, siellä on niin upeaa se vesi ja kaikki! kiitos<3

      Poista
  3. Niiin ihania kuvia!<3 Vitsi en malta oottaa lisää postauksia! Todellakaan ei haittaa, jos postaukset on kuvapainotteisia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 Noni hyvä, sillä kuvia riittää;)

      Poista
  4. Ihania kuvia, jään odotteleen lisää postauksia Kroatiasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 hyvä juttu sillä näitä kuvia riittää!:)

      Poista
  5. Eikä kuinka ihania kuvia ja kuulostaa ihan mahtavalle lomalle ♥ Voi kun pääsisi itsekin lomailemaan lämpöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tunnelma välittyy, olikyllä ihana loma<3 Toivottavasti pääset vielä reissuun, itselläkin jo uusi matkakuume!!:D

      Poista