sunnuntai 24. tammikuuta 2016

sunnuntai fiiliksiä


Sunnuntai.
Toiselle sunnuntai on viikon paras päivä, sillä silloin saa rentoutu luvan kanssa. Toiselle se taas on viikon pahin päivä, turha, sillä mitä silloin muka tekisi. Toisille sunnuntai on yksipäivä muiden joukossa. Itse kuulun aikalailla tähän viimeiseen porukkaan, sillä vuorotyötä sekä viikonlopputyötä opiskelun ohelle tekien usein sunnuntai menee mulle töissä. Mutta sunnuntailla on mulle myös toinenkin fiilis. Haikeus. Joka sunnuntai sanotaan heipat paremman puoliskon kanssa. Vaikka asiaa ei ajattele vielä aamulla huomaa, että se vaikuttaa mielialaan,  sillä illalla on taas tiedossa heipat viikoksi. Vaikka ollaankin siinä hyvässä asemassa, että näämme melkein joka viikonloppu, on silti raskasta olla erossa ihmisestä, jonka viereen haluaisi joka yö nukahtaa. Aina sunnuntaina se odottaa, heipat ja haikeus, että toisen näkee vaan viikonloppuisin. Mutta sitten perjantain taas onneksi täyttää odotus. Odotus siitä, että saan taas käpertyä toisen syliin ja nukahtaa, maailman onnellisempana tyttönä. 
Mutta silti sunnuntai iltana, seuraava perjantai tuntuu olevan liian kaukana. Kun en muuta pyytäisi kuin mahdollisuuden nukahtaa toisen viereen joka ilta. Onneksi muuton myötä yhteinen asuminen on taas yhden askeleen lähempänä. Alkuun S on edelleen kotona vain viikonloppuisin, mutta toivottavasti pian hän pystyy muuttamaan kokonaan kotiin. Sitten sunnuntai voi olla se viikon paras päivä, kun voi hymyillen nukahtaa toisen kainaloon ja miettiä, että nyt se kaukosuhde on viimein ohi,
viimein saan olla ja asua sen ihmisen kanssa, jonka kanssa olen alusta asti halunnut jakaa kaikki ilot ja surut ja kohta saadaan jakaa kaikki vielä paremmin, kun saamme jakaa yhteisen arjen, yhteisessä kodissa.
Sitä ennen on vaan mentävä näillä haikeilla sunnuntai illoilla ja sillä kiitollisuudella, että näämme näinkin usein, vaikka välimatkaa kuitenkin on, sekä olla kiitollinen siitä, että pian tämä vaihe on ohi.


6 kommenttia:

  1. Voi, mä niin tiiän ton tunteen.. :( Mut pian se odotus palkitaan<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä ja onneks se on jo lähellä!!<3

      Poista
  2. Sunnuntaissa on aina niin haikeafiilis:/ Upeita kuvia<3

    VastaaPoista
  3. Olen kaksi kertaa elämässäni kokenut tuon. Ensimminen oli ex poikaystän kanssa armeeja aikana ja toinen toisen ex poikaystävän kanssa, koska hän oli ruotsissa töissä. Armeeja ajan vielä kestin, vaikka suhde lopulta vuosien jälkeen loppuikin. Lopullinen kaukosuhde ei sopinut minulle olenkaa, vaikka rakastinkin silloin sen hetkistä miesystävääni kovin. Paljon jaksamista sinne ja toivottavasti pian saat rakaasi joka yö vierellesi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu minullakin sen verran kokemusta, kun entinen mies oli armeijassa, mutta ei muuten. Joo tuo toisessa maassa asti vielä jos toinen olisi niin se varmasti olisi todella raskasta ja jos se olisi lopullista. Minulla onneksi koko ajan ollut tiedossa, että joskus toinen muuttaa vielä tänne, mikä on hieman helpottanut aina oloa. Kiitos paljon<3

      Poista