sunnuntai 31. tammikuuta 2016

HUHUH MIKÄ VIIKONLOPPU


Sinne se viikonloppu sitten hujahti! Meillä tää viikonloppu meni tosiaan melkein kokonaan muutto hommissa ja nyt ollaan kotiuduttu tänne uuteen asuntoon. Hirveesti oli hommaa viikonlopulle, mutta onneksi jaksettiin painaa niin ei nyt viikolla tarvitse järjestellä enää minun tavaroita tai siivota vanhaa asuntoa. Tosiaan S:än tavarat tulee vasta nyt keskiviikkona ja sen jälkeen onkin kaikki paikoillaan täällä. Sen jälkeen voidaankin tehdä täsmä isku sisustuskaupoille ja ostaa muutaman must have juttu.  Mutta ai, että tiiättekö kun tää asunto tuntui heti ihan kodilta. Ja varsinkin nyt kun on molempien tavaroita kohta täällä sekaisin niin on tosi rauhallinen olo, sillä kaikki tavarat tekevät kodin tunnun ja  kun on molempien tavaroita niin koti tuntuu todella meidän yhteiseltä. Lauantaina testattiin meidän oma saunakin! Voi olla, että sähkölaskussa tulee näkymään tuo sauna, mutta ei se haittaa, on se vaan niin rentouttavaa käydä saunassa, vielä kun se on omassa asunnossa!

 Kuvat on tosiaan ramdom kuvia viime ajalta, ei ihan ollut tänä viikonloppuna aikaa käydä missäin kahvilla :'D Kuvan herkut on siis kahvila kanelista ja suosittelen kyllä kyseistä kahvilaa kovasti!! Ja mitäs muuta, hmmm oon vaan niin tyytyväisenä tästä uudesta kodista, etten osaa oikein ajatella mitään muuta :'D Hihii, on se vaan jännää nyt muuttaa yhteen ja saada yhteinen koti, vielä sitten kun S:kin pääsee muuttamaan tänne kokonaan niin ai, että en malta odottaa!

Mutta koska mulla ei pyöri päässä kuin muutto niin kertokaa miten teijän viikonloppu meni??

Ainii kävin taas cheer harkoissa ja on se vaan niin kivaa, kun saa palata sen oman lajin pariin taas, haluaisin vaan kovasti ruvata nyt kunnolla treenaamaan kyseistä lajia, mutta pitää nyt katsella olisiko se jotenkin mulla mahdollista nyt jossain vaiheessa..

12 kommenttia:

  1. Oi mulla on niin ikävä saunomista. Nyt en kuitenkaan voi käydä kun se ei tee pääkopalle hyvää. Sähkölaskussa saunominen kyllä tuntuu ikävästi. Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu minäkin vanhemmilla asuessani saunoin usein, siellä tosin ihan puusauna, mutta sitten kun muutin pois niin saunominen jäi kun ei omaa saunaa ollut, nyt pitää yrittää olla tarkkana ettei hirveästi tuhlailisi tuolla saunalla vaikka se rentouttavaa onkin! Höh, mutta totta ei kannata tehdä jotain mikä ei tee hyvää. Kiitos:)

      Poista
  2. Voii, ihanaa kuulla et koti tuntuu jo kodilta<3 :') Kiva että oot päässy taas cheerin pariin :>!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia<3 Hihii juu oon ihan innoissani!!

      Poista
  3. Mä haluan kanssa muuttaa! :D Tai tuli jotenkin kauhea hinku päästä järkkäämään kaikki uudestaan ja heittämään kaikki turha pois..sen toki voi tehdä ilman muuttoa :D Mutta, aina muuton jälkeen se fiilis uudessa kodissa on jotain niin parasta! Oma sauna on kyllä kanssa ihan luksusta ja täällä saunotaankin melkein päivittäin:) Ps. Sulle sopii tuo tummempi huulipuna tosi hyvin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, juu minäkin oon tosi rankalla kädellä jakanut tavaroita mitkä lähtee kiertoon kun vaan saa aikaseksi varata kirppapöydän! Ihan totta hyvin voi tehdä tavara inventariion ilman muuttoa, vaikka muutto onkin aina vähän pakottavakin syy miksi se pitää tehdä!!:D Niinpä ja huippua suunnitella kaikkea mahdollisia ideooita mitä voi sitten pikkuhiljaa lähteä toteuttamaan:)) Jep, juuri tänään ajattelin saunan laittaa lämpenemmään. Kiitos paljon<3

      Poista
  4. Ihania kuvia! Mukava että uusi koti tuntuu jo kodilta;) Tsiisus tuo suklaakakku näyttää ihan liian hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)) Heh, voin kertoa että se oli ihan taivaallista<3

      Poista
  5. Uu muuttohuumaa täälläkin, kun ostetaan eka yhteinen asunto!! Muuttaminen on kyl aika ihanankamalaa, mut huippua että koti on jo omantuntuinen <3 Upeita kuvia oot ottanu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi eikä, huippu juttu!!:)) Jep ihanaa kun saa uuden kodin mutta kamalaa kaikki pakkaaminen, roudaaminen ja taas purkaminen:'D Kiitos paljon<3

      Poista
  6. Paaaaaljon onnea uuteen kotiin! <3 Tiedätkö, mulla oli ihan sama fiilis meidän nykyisen kämpän kanssa :D Sen kodin vaan tuntee! :) Nyt enää tavarat paikalleen ja nauttimaan täysin rinnoin <3 Muistat sitten tehdä esittelypostauksen kodista! :P Onnea myös harkkoihin, toivottavasti saat jatkettua reeneissä, tiedän kyllä kuinka kurjaa on luopua rakkaasta harrastuksesta! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos<3 Juu se fiilis vaan tulee kun on koti, se tuli mulla jo näytössä vähän, että tää vois olla ja ihan oikeassa olin ja kotihan tästä tuli<3 Juu heti kun viimeisetkin tavarat löytää paikoilleen niin varmasti tulee esittelypostaus!:)) Niinpä yritän tässä juuri järkkäillä kaikkea, ettei tarvitse luopua rakkaasta harrastuksesta se nimittäin on niiin kurjaa, varsikin kun juuri on päässyt uudestaan makuun!

      Poista