perjantai 15. huhtikuuta 2016

SE OIS TAAS PERJANTAI


Helou!
Mites teijän viikonloppu on lähtenyt käytiin?
Mulla oli tän viikon ainut vapaapäivä, ei koulua, ei töitä, eikä treenenä. Aamulla nukuin vähän pidempään, minkä jälkeen alkoikin tenttiin luku. Maanantaina olisi tentti edessä ja vielä monta sataa sivua pitäisi tässä keretä lukea, ettei ihan kaikki jäisi sunnuntai illalle. 
Kävin kuitenkin lukemisen välissä ystävän kanssa vähän kaupungilla pyörimässä sekä kahvillassa istuskelemassa. Mentiin mun lemppari kahvilaan, eli kahvila kaneliin täällä kuopiossa! Aina niin herkulliset syötävät ja hyvät juotavat. 
Tänään ollaan onneksi saatu nauttia myös kauniista auringon paisteesta, mutta samalla myös aivan hyytävästä tuulesta. Kaupungille lähtiessä katsoin vaan ikkunasta, että ihana keväinen lämmin ilma... Muuttu kyllä mieli heti kun astu pihalle, sillä tuuli meni suoraan luihin ja ytimiin. 


Ja sitten löytys asukuviakin! Tässä asussa muuten tuo takki sekä t-paita ja kengät on kaikki ostettu silloin tukholma-helsinki reissulta! Eka ajattelin tehä ihan ostospostauksen, mutta kun kaikki vaatteet on jo näkyneet asukuvissa, niin ajattelin sen olevan turha. Tosin tein aiemmin tällä viikolla sen ostospostauksen, mutta siinä ei näkynyt ihan näitä kaikkia, kun nämä kuitenkin näkyy näissä asukuvissa! Tässä asussa ei ole mitään ihmeellistä, hyvin rento asu, missä viihdyin oikein hyvin. Tykkään kyllä paljon ton mallisista takeista/pusakoista/collegeista. Musta malli on kivan rento, olematta kuitenkaan liian rento if you know what i mean.. Nuo 50euron Niket on noussu mun ihan lemppari kengiksi ja niitä pitäisikin jo vähän putsata, että ne säilyisi mahdollisimman valkeina mahdollisimman pitkään!

Mulla ei oo tälle viikolle mitään erityisiä suunnitelmia, sillä meillä on lauantaina pitkät treenit, mistä menen suoraan töihin ja sunnuntaina meillä on treenit vähän pitemmän matkan päässä, joten se vielä myös melkein puolet sunnuntaista. Loppu ajan aion viettää tiiviisti paremman puoliskon kanssa kun hän kohta tulee kotiin<3 Hän on myös nikkaroinut meille parvekkeelle kalusteen, joten saa nähdä keretäänkö laittaa parveke kuntoon tässä viikonlopun aikana, kunhan se on kunnossa niin ennen jälkeen kuvia tulossa!!

Mutta nyt luen vielä hetken tenttiin ennenkuin S saapuu, joten
toivottelen teille oikein mukavat viikonloput<3

7 kommenttia:

  1. Siis mitä, mä haluan kanssa löytää 50euron Niket jostain! :D Yleensä kun niistä saa pulittaa huomattavasti enemmän. Ja hei, tuo bomberi sopii sulle ihan täydellisesti<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olin ihan innoissani kun näin että nuo oli 50e ja vielä oikea hinta!! Ei nimittäin oo satasia tällä hetkellä pulittaakengistä:D Kiitos<3

      Poista
  2. Kuulostaapa kivoille puuhailuille :)! Ja hei ihana asu!<3 Ei oo kyllä pahan hintaiset noi kengät ollut! 8)

    VastaaPoista
  3. Wow miten siistit noi kengät!♥

    VastaaPoista