maanantai 18. tammikuuta 2016

HATTU ASU


Helou!
Ja oikein kiva viikon alkua teille<3
Täällä mä kirjoittelen taas koululta sillä äiti ja sisko pääse vähän myöhemmin ja mulla on luppo aikaa. Viikonloppu meni taas kerran avian hujauksessa, meitsi oli yövuoroissa ja päivät vietin S:än kanssa yhdessä. Käytiin matkuksessa, josta löysin kaksi uutta takkia, mutta niistä tulossa myöhemmin oma postaus. Käytiin myös herkuttelemassa kiinalaisessa buffetissa. Kaikin puolin siis kiva viikonloppu, vaikka nyt väsyttääkin yövuorojen takia. Käytiin myös katsomassa meidän tulevaa kotia, sillä S ei ollutkaan sitä vielä nähnyt. Hui, kohta se muuttokin jo on kun mennään jo puolivälissä tätä tammikuuta, mihin tää aika oikeasti katoaa?! Suunniteltiin jo vähän sisustakin, mutta meillä ei ollut mittaa mukana, joten saa nähdä miten tavarat asettuvat paikoilleen mutta eiköhän ne asetu! Meidän tuleva olohuone on vaan hieman hauskan mallinen, joten sohvan ja tv sijoittaminen on vielä vähän kysymysmerkin alla miten ne laitetaan. Mutta kyllä ne tavarat löytävät omat paikkansa kunhan päästään muuttamaan.

Asusta voisin sen verran sanoa että neule ja toppi ovat molemmat alennusmyynti löytöjä. Neuleessa on 10% alpakan villa, joten se on oikeasit melko lämmin! Toppi oli kiva perustoppi mille on tarvetta. Muuten all black kokonaisuudella mennään, koska sillä ei vaan voi mennä vikaan. On huulissa vähän punaa tuomassa väriä onneksi asuun. Ja nämä kuvat tosiaan otettiin eras viikonloppu kun pakkaset eivät olleet nämä -30, joten tarkeni hyvin noissa vaatteissa, nyt en lähtis topissa ja neuleessa ulos vaikka maksetaisiin:'D

Mutta nyt yritän saada aikani tuhlatuksia ja palaillaan tällä viikolla! Sain taas viikonloppuna kuva materiaalia tänne blogiin, joten niiden kanssa palaan seuraavan kerran sitten.
Nyt reipasta maanantaita teille kaikille ja yritetään selvitä!

14 kommenttia:

  1. Ihana asu, jotenkin niin rennon yksinkertainen! :) Sun tukka on kyllä niin upea, ai että! Alkoi itseäkin himottamaa tuon sävyinen kuontalo :P Ja mitä olkkarin suhteen tulee, meillä on piskuinen yksiö pitkulamaisella pohjaratkaisulla ja tavaroiden paikat ovat vähintääkin koomiset, mutta toimivat! Kyllä se järjestys vielä sieltä löytyy, välillä tehden uhrauksia, välillä kaikkaillen! :) Hurjat tsempit alkavaan viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon taas kerran<3 Kiitos itsekin olen aika tyytyväimen tähän väriin vaikka se on tullut vaan kulumalla punaisesta ja raidat laitettuna! Juu kyllähän ne jotenkin sinne soljuituu, meillä se olkkari on tavallaan kahdessa kulmassa, mikä on vähän erikoinen kun taas makkari on todella suuri :D Mutta kyllä ne varmasti paikkansa löytää kun vaan päästää kamat sinne viemään:)

      Poista
  2. Tosi kivoja kuvia Saara! :) Ja tosiaan kyllä ne tavarat sitten ne omat paikkansa löytää ajan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli!(: Juu eiköhän kun niitä siellä hetken pyörittelee niin jotenkin paikkansa löydä!!=)

      Poista
  3. Oij näyttää kyllä taas niin ihanalta! Neuleen voisin kotiuttaa itselle ja voi ihana kuinka sulle passaa vaan kaikki erilaiset hatut niin ihanasti. Kivaa tiistaita Saara!:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon<3 Juu tuo neule oli kyllä huippulöytö alennuksista!:) sinne myös:)

      Poista
  4. Ihana asu, vois kaivaa omankin hatun talvikäyttöön! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) ehdottomasti, varsinkin kun nämä pahimmat pakkaset hellittää niin hyvin menee hattu talvellakin!:)

      Poista
  5. Koko asukokonaisuus on tosi nätti :) Musta ois kiva oppia kans käyttämään hattuja, mutta hyvä kun osaan edes pipo päässä olla, höh! :D

    ♥ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3Juu mäkin alkuun opettelin, mutta sitten kun opin niin nyt en osaa ollakkaan ilman jotain päähinettä:D

      Poista
  6. Tosi kivoja kuvia ja nätti asu! :)

    VastaaPoista