torstai 28. tammikuuta 2016

MULLA ALKOI VIIKONLOPPU!


Helou!
Niinkuin otsikosta voikin päätellä mulla alkoi tänään viikonloppu. Huomenna ei tosiaan ole koulua ja töitäkään mulla ei nyt viikonloppuna ole. Tosin syy siihen miksi ei ole töitä on se, että muutamme nyt lauantaina. Vielä on pakkailut hieman kesken, mutta uskon kyllä, että huomisen aikana saan loputkin pakattua. Oon sopivasti joka ilta pakkailut vähän, jotta olen välttänyt siltä kauhealla kiireellä pakkaamiselta. Hiihii, niiiiiin huippua päästä laittamaan uutta kotia!!
No mitäs muuta, koulu rullaa tällä hetkellä oikein hyvin, sillä meillä on tänä keväänä kaikki kurssit todella mielenkiintoisia mun mielestä ja meillä on monessa kurssissa myös projektit meneillään, joten paljon on hommaa, mutta onneksi mielekästä sellaista! Kyllä tässä vaan sellainen fiilis vahvistuu, että omalla alalla ollaan. 

Kiinnostaisiko teitä muuten tietää enemmän tuosta mun koulusta ja opiskelusta ja mitä fiiliksiä se mulle on tuonut? Jos kiinnostaa niin enköhän yhden postauksen verran jaksaisi aiheesta höpöttää. Voisin myös kirjoitella millaista on opiskella AMK:ssa jos tätä blogia sattuu joku lukemaan, jolla olisi haku edessä!

Mitäs muuta, no salilla on tullut myös käytyä pari kertaa tällä viikolla ja huomenna ois tarkoitus käydä myös vähän salilla. Viikonlopulle ei tosiaan oo muita suunnitelmia kuin muutto sekä cheerleading treenit lauantaina, mutta uskon, että muutto ja tavaroiden laitto viekin suuren osan viikonlopun ajasta. Hitsi miten kiva tuo muutto kyllä on, nimittäin ovesta kun astuu on rantaan about 100metriä matkaa ja oonkin aatellu heti kantaa sukset sinne kämpille niin pääsen siitä kivasti sitten suoraan ovelta melkein järven jäälle hiihtämään! Vielä vaan kun nämä ilmat paranisi, kyllä mun puolesta saa olla se -20 enemmin kun tätä vesi/loska sadetta... Mutta näillä ilmoilla on mentävä mitä suomen talvi meille luo. Mulla on myös hirveesti erilaisia postaus ideoita, joten yritän niitä toteuttaa ainakun mahdollista, kunhan vaan kerkiän ottaa kuvia ja videoita. En tosin ota ressiä, hyvä vaan kun on postaus ideoita niin sitten heti kun on luppo aikaa voi niitä alkaa toteuttaa!

 Olisiko teillä muuten jotain postaus ehdotuksia mitä haluaisitte että tekisin, heittäkää vaan ihan rohkeasti, mielelläni teen erilaisia postauksia ja aiheista mitkä teitä kiinnostaa!:)

Mutta tällä hetkellä ooon niin poikki että aivot vaan junnaa ja taitaa olla paras idea köllähtää nukkumaan ja nukkua niiin pitkät unet kun huvitta, ihanaa kun ei tarvitse laittaa herätyskelloa!
Mutta jos en huomenna postaile niin ihanaa viikonloppua<3

2 kommenttia:

  1. Ihana kaulakoru<3 Olisi kiva lukea suosikki kosmetiikoistasi:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Okeu kiitos ideasta laitetaan ehdottomasti toteutumislistalle:)

      Poista