lauantai 23. tammikuuta 2016

UUSI TAKKI PART 2


Helou!
Esittelinkin jo teille mun toisen uuden takin ja nyt olisi vuorossa toisen takin esittely! Tosiaan matkuksesta lähti silloin mukaan kaksi takkia, joista toinen oli se vihreä parkatakki ja toinen oli sitten tämä pitkä harmaatakki. Tämä takki kustanti huimat 19euroa, joten paljoa se ei kukkaroa tyhjentänyt. Mulla on ollut jo viimevuodesta asti etsinnöissä pidempi suoratakki ja nyt se onneksi löyty halvalla. Nyt kun löysin nämä kaksi takkia, mitkä ovat juuri omaan mieleen niin myyn eteenpäin kaksi vanhaa takkiani, mitkä on ostettu joskus vähän sinne päin hankintana. Onneksi olen nyt oppinut ettei ole järkeä ostaa vähän sinne päin vaan enemmin odottaa, että löytää sen mikä todella mielyttää silmää, sillä silloin vaatteet pääsevät todella käyttöön.
Älkää välittäkö huivi on vähän hassusti näissä kuvissa, normaalisti se ois tietenkin tuossa keskellä alhaalla ettei kaikki paidat näkyisi tuosta ylhäältä, mutta tässä vaiheessa kuvien ottoa oli jo niin kylmä etten huomioinut huivin sojottavan minne sattuu ja huivi oli pakko vaan laittaa niin tiukalle kaulan ympärille kuin mahollista.


Mitäs mulle kuuluu?
No eilen perjantaina mulle tuli vahingossa vapaapäivä, sillä meidän auto ei lähtenyt -33asteen takia käyntiin ja näin ollen ei päästy pikkusiskon kanssa kouluun ollenkaan. Mietinkin milloin tuo auto ei enää lähde käyntiin kun niin pitkään on ollut kovat pakkaset, niin nyt se raja sitten ylittyi:'D. Aamu lähti siis niin käyntiin että kömmin takaisin peiton alle ja jatkoin unia vielä neljätuntia. Mikä oli kyllä todella tarpeeseen sillä väsymystä on mulla ollut paljon ja nämä unet tuntui helpottavan edes vähän asiaa. Sitten söinkin aamupalan ja kirjoittelin teille rauhassa sisustusinspiraatio postauksen. Kirjoitin myös tämän postauksen valmiiksi, mutta koska julkaisin jo sisustus inspiraatio postauksen päätin ajastaa tämän postauksen tälle päivälle eli lauantaille. Seuraavaksi meninkin sitten salille sekä tein ruokaa. Ihanaa kun ei ollut kiire mihinkään. 
Aina kun arki alkaa pyöriä huomaan miten tärkeää minulle on, että olisi edes yksi vapaapäivä milloin saa rauhassa olla, ilman kiirettä ja velvollisuuksia. Huomaan, että jos menee toista viikkoa putkeen ilman vapaapäiviä, niin stressi taso nousee todella korkeaksi. Eilen nautinkin siis täysin omasta ajasta, ilman kiirettä mihinkään. Ja sainkin pahimman stressin taltutettua pois. 
Eilen illasta sitten S tuli tänne ja onneksi minulla on tänäänkin vapaapäivä niin kerätään olla kunnolla yhdessä<3
Mitään suunnitelmia ei tälle viikonlopulle ole, joten saa nähä mitä se tuo tullessaan,
nyt lopetan höpöttelyn kuitenkin tähän.
Oikein mukavaa viikonloppua teille<3

6 kommenttia:

  1. Mahtava löytö tuo takki, näyttää hyvälle! :)) ja kiva että oot saanut rentoutua ja levättyä ♡

    VastaaPoista
  2. Tää takki on super kivan värinen ja sopii sulle hyvin<3

    VastaaPoista
  3. Oih kuinka kauniin sävyinen takki <3 Sopii sulle todella upeasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3, minä oonkin ihan tykäsnyt harmaan sävyihin!!=)

      Poista