keskiviikko 19. lokakuuta 2016

UNELMISTA TOTTA - TYÖHARJOITTELUUN FLORIDAAN


Noniin niinkuin otsikosta voikin päätellä niin ne mun isot uutiset mistä maanantaina kerroin on se, että lähden keväällä suorittamaan 3kk työharjoittelun jenkkeihin, Floridaan!! Oon tästä asiasta ollut ihan super fiiliksissä ja nyt kun varattiin lentoliput ja kaikki alkaa tuntua todellisesta niin uskallan tästä asiasta tänne blogiinkin kirjoittaa. 
Tosiaan varasin tuon paikan jo vuosi sitten koululla, en kuitenkaan uskaltanut hirveästi kertoa asiasta missään, sillä pelkäsin, että jokin asia menee pieleen ja sitten vaihto ei onnistu. Ja näihän meinasi käydä, sillä ihminen kenen kanssa mun piti alunperin sinne lähteä peru yllättäen oman osuutensa ja tuonne paikkaan otetaan aina kaksi kerrallaan, sinne ei siis voi mennä yksin, joten munkin vaihto meinasi tämän takia peruuntua. Pariiviikkoa etsittiin uutta ihmistä tilalle, mutta alkoi tulla jo epätoivo sillä kukaan ei laittanut viestiä, että haluaisi lähteä... 
Onneksi sitten eräs tyttö innostuikin heti lähtemään ja ruvettiin kovalla vauhdilla laittamaan asioita eteenpäin ja nyt meillä on lentoliputkin jo takataskussa! Tää on vaan niin upeeta, oon aina haaveilut, että näkisin jenkkejen elämää vähän pidempään, joten tää 3kk harjoittelu on aivan täydellinen. 
Jonkun mielestä voi tuntua lyhyeltä ajalta tuo 3kk, kun yleensä lähdetään puoleksi vuodeksi tai vuodeksi, mutta mä en itse olisi halunnut lähteä pidemmäksi aikaa, tämä 3kk on jo mulle niin iso juttu.
Mutta joo pikkuhiljaa alkaa jo jännittää ja samalla on niin innossani. 
Blogin osaltahan se tietää sitä, että loma kuvia riittää koko ensikevääksi ;)
Mutta jos teitä kiinnostaa tää aihe enemmänkin niin voin tehdä tästä aiheesta useammankin postauksen! Jos teillä on jo nyt jotain kysyttävää niin kysykää vaan niin voin sitten vastata. Tätä kyllä varmasti hehkutan koko loppuvuoden siihen päivään kunnes olen lentokoneessa mutta koittakaa kestää;)

12 kommenttia:

  1. Eiikä täähän on aivan mahtavaa! Onneksi olkoon 8) Aika unelma ei voi muuta sanoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ♥tää on kyllä mahtavaaa!!

      Poista
  2. Vau! Onnea! <3 Me oltiin just Floridassa ja voisin palata heti takas! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ♥ joo niin mä ono sun blogissa fiilistelly jo vähä noita kuvia!!

      Poista
  3. Vau, kuulostaapa ihanalta! <3 Millaiseen paikkaan menet työharjoitteluun? :) Jenkeissä ja varsinkin Floridassa olisi kyllä ihana käydä joskus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hiii eikö kuulostakkin! ♥ Meen päiväkotiin töihin teen paikasta varmasti vielä lähempänä lisää postauksia:) niinpä mä oon aina haaveillut, mutta ei oo ikinä tullut siellä käytyä joten nyt huippu tilaisuus päästä!

      Poista
  4. Siis vähän ihana juttu! <3 Mun unelma on myös ollut just lähteä suorittamaan työharjottelua ulkomaille, toivottavasti se joskus toteutuisi :) Mielenkiinnolla kyllä odottelen sun postauksia sitten Floridasta, ihan unelmapaikkaan pääset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikö ookki!! ♥ uij, eli sama unelma sielläkin, toivottavasti pääset sen vielä toteuttamaan!! No niitä on varmasti keväällä luvassa kyllästymiseen asti;)

      Poista
  5. Mitääää, eikääää!<3 Siis mä oon niin kade!! Aivan sairaan mahtavaa että sait tommosen tilaisuuden :-* Innolla oottaen postauksia sieltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihiii, mäkää en voi uskoo että näin oikeesti käy vielä!! Kiva kuulla että postaukset kiinnostaa sillä niitä varmasti tulee ja paljon ♥

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Niinpä, vaikea uskoa vielä edes että sain tälläsen mahdollisuuden ♥

      Poista