perjantai 30. joulukuuta 2016

UUS TUKKA!


Niinkuin eilisessä postauksessa kerroinkin, niin kävin eilen kampaajalla ja tässäpä olisi kuvaa mun uusista hiuksista. Hiukset tosiaan tai kunnon freesauksen kun ne värjättiin sekä leikattiin. Hiuksiin tuli tosiaan liukuväri, mutta en halunnut aivan liukuväriä tai sitä rajaa, joten laitettiin päälle muutama blondiraita. Blondit raidat myös kivasti kirkasti latvojen väriä. Hiuksia leikattiin edestä aika reilusti, sillä palattiin hieman tasaisempaan hiusmalliin, kuitenkin hiukset on edestä vielä himpun verran pidemmät kuin takaa. Hiuksia myös kerrostettiin, jotta niistä saatiin ihanan kepeät ja samlla musta hiusten mallista tuli tyylikäs, mutta silti sopivan rento. 
Itse oon kyllä taas todella tyytyväinen näihin hiuksiin ja koko olemus muuttui heti kun hiukset sai kuntoon! Kävin tosiaan Parturi-Kampaamo Tossussa ja siellä Milla laittoi mun hiukset, jo toistamiseen, joten jos kampaaja on etsinnässä niin iso suositus! Mun molemmat isosiskot on myös käynyt Millalla laittamassa hiukset ja kaikki on olleet tyytyväisiä niin voidaan aika käsi sydämellä suositella! 

Huomenna se sitten vaihtuu, vuosi! Tää vuosi on ollut kyllä yksi parhaimmista ja samalla myös raskas, innolla odotan jo uutta vuotta ja kaikkea mitä se mulle tuo! Meillä vuosi vaihtuu rennosti pienellä porukalla, samalla mun läksäreitä viettäen.
Huomenna tulee vielä postaus mihin oon koonnut kaikki vuoden asut sekä muutaman ajatuksen tästä vuodesta 2016!

Nyt kuitenkin valmistun meijän treffi iltaan, mulla onneks kulkee jo henki, vaikka kipeä ollaan edelleen, mutta käytiin ensin elokuvissa ja nyt ollaan menossa syömään, ihanaa nauttia toisen seurasta tälleen kunnon treffeillä, ennen kuin lähden 3kk pois.

Mutta nyt heihei, ja jos ette huomenna blogissa käy niin ihanaa uutta vuotta!

2 kommenttia: