sunnuntai 30. lokakuuta 2016

SUNDAY OOTD


Hei vaan ja ihanaa sunnuntaita teille sinne ruutujen toiselle puolelle
Täällä sunnuntai on alkanut rauhallisissa merkeissä. Aamupalaa syötiin pitkään ja rauhassa ja muutenkaan ei tänään ole onneksi kiire mihinkään. Me oltiin eilen mukana järjestämässä perhepäivää täällä Kuopiossa. Kaikki sujui onneksi oikein mukavasti, ihmisiä riitti ja tapahtumassa kaikki sujui todella hyvin. Olin tapahtuman jälkeen eilen aivan poikki, sillä en jännitykseltä saanut nukuttua ollenkaan yöllä, niin tänään oli ihana nukkua rauhassa ilman herätyskelloa. Mulla on muutenkin ihan jäätävästi kouluhommia ja stressi myös sen mukainen. Tämän päivän päätin kuitenkin pyhittää ihan vain olemiselle, jotta jaksan taas huomenna aloittaa koulutehtävien teon uudella energialla. Aika kuuluu hirveää vauhtia ja samalla monien tehtävien deadlinet alkaa lähestyä, mutta kunhan tästä lukukaudesta selvitään niin sitten voin onneksi hyvin mielin lähteä tekemään työharjoittelua ja ei tarvitse stressata mistään muista kursseista!


Mutta mun ei ollut tarkoitus tulla vaan valittamaan siitä miten kova stressi mulla on vaan myös näyttämään tämän päivän asu!
Tämä on varmaan mun vakkari uniformu joka syksy. Farkkua ja valkeaa ei vaan voi mennä pieleen. Perus asua, mutta juuri tälläisissä asuissa on musta mukava olla ja tälläisiä asuja mulla arkena näkeekin paljon. Vähän asuun toi lisää kirkas huulipuna sekä roosankultaiset asusteet. 
Löydettiin myös onneksi vielä kohta missä oli hieman värikkäitä lehtiä maassa niin asukuvista ei tullut ihan niin masentavat kuin tuo ilma tuolla ulkona tällä hetkellä.
Tässä mennään taas nopeaa vauhtia kohti sitä aikaa, kun asukuvia kerkeää ottaa korkeintaa viikonloppuna sillä illasta on jo niin pimeää, mutta vaikka kuvien otto vaikeentuu, voi niistä illoista muuten ottaa ilon irti! Hirveesti vaan kynttilöitä ja erilaisia tunnelma valoja palamaan niin rentoutuminen on taattu, vaikka ulkona olisikin synkkää ja pimeää!


Mutta tänään ei sen enempää,
tosiaan koulutehtäviä on mulla tällä hetkellä todella paljon, mikä tietenkin näkyy blogin päivitys tahdissa, mutta tulen tänne kyllä päivittelemään aina vaan kun on vapaata aikaa,
nyt toivotan teille vielä uudelleen rauhallista sunnuntaita ja alan tekemään ruokaa,
TSAO!

p.s olipa kiva huomata että mun edellinen postaus sai kommentteja ja monet miettimään, kiitos vielä kaikista kommenteista! Aina vähän jännittää julkaista tollaisa pidempiä tekstejä niin kiva huomata, että saa keskustelua aikaiseksi!

10 kommenttia:

  1. Tosi kivoja asuja jälleen, tykkään erityisesti tuon ekan kokonaisuuden takista ja huivista! :)

    https://pitsisiivinkohtiunelmia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo farkkupaita tuolla valkoisen neuleen alla! ♥ Nyt munkin on pakko ostaa uusi farkkupaita ihan tätä yhdistelmää varten :D Sulle sopii todella hyvin tuo punainen huivi, että näyttää kauniilta sun kasvoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos<3 farkkupaita on kyllä hyvä se menee juuri näin neuleen alla, tai sitten yksinäänkin hyvä perusvaate kappale!:))

      Poista
  3. Oi miten kiva ja rento asukokonaisuus sunnuntaille!♥

    VastaaPoista
  4. Ompa kiva ja tosi toimiva asu! Farkku ja valkea ei tosiaan voi mennä pieleen! :-)

    VastaaPoista
  5. Valkoinen on kyllä aivan ihanan raikas väri näin syksyllä, kun kaikki on synkeää! :) Ja sama täällä, oli kyllä ihan juhlan paikka, kun viikonloppuna löytyi vielä keltaisia lehtiä kuvaustaustaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, itsekin pukeudun yleensä turhan synkästi juuri niin tuo valkea piristää kivasti! Noni jes, pitää ottaa ilo irti kun vielä jostain löytää vähän väriä taustaan!!:D

      Poista