sunnuntai 4. joulukuuta 2016

SUNNUNTAI



Hei vaan!
Mulla on ollut kiva ja rentouttava viikonloppu. Vaikka olinkin eilen töissä niin menin sen jälkeen vanhempien luo yöksi missä pidettiin pizza ja leffailta ja nukuin pitkästä aikaa kunnon yöunet. Tänään oli aivan ihana herätä kunnolla levänneenä. Katsottiin vielä tänään aamulla yksi leffa, minkä jälkeen otettiin S:n kanssa muutamat kuvat tänne blogiin ja nyt tulin kotiin ja pitäisi alkaa lukemaan tenttiin. Mulla painaa seuraavat kaksi viikkoa vielä kouluhommat aika kovaa päälle, joten tälläinen rentoviikonloppu oli jotain mitä tarvitsin. 



Mulla oli tosiaan perjantaina kaksi tentti yhtä aikaa ja huomenna olisi taas tentti. Sen jälkeen mulla taitaa olla vielä yksi tentti sekä ruotsin kirjallinen, että suullinen koe. Ja voi jumde, tuo virkamies ruotsi mua sitten jännittääkin ja kunnolla. Oon ihan todella surkea ruotsissa ja mua pelottaa että en pääse kurssia läpi, sillä voin uusia tuo kurssin vasta seuraavan kerran loppukeväästä kun tulen takaisin Suomeen vaihdosta, enkä mielellään jättäisi tuota kurssia sinne. Ei auta kuin yrittää koko ensiviikko päntätä ruotsia ja toivoa, että läpi se menee.



Vaihto tosiaan lähestyy hyvin uhkaava vauhtia ja vielä muutama asia mulla on hoitamatta. Mutta nekin ajattelin hoitaa nyt ensiviikon aikana, että mikään ei jää roikkumaan. Eilen kävin ostamassa jo itselleni uuden matkalaukun ja joku päivä voisi käydä jo vaihtamassa vähän dollareita valmiiksi. Siis apua kohta enää kuukausi jäljellä ja sitten se on menoa, saanko jo lievästi alkaa panikoida vähän?



Mutta mitäs muuta koulun ohella? No pakko sanoa kyllä ettei hirveästi, kouluhommia on riittänyt ja muuta elämää ei hirveesti tässä ohella ole ollut. Paitsi netflix ja sieltä löytynyt uusi lemppari sarja nimittäin Gilmore girls, en ymmärrä miten en oo tajunnut katsoa tota sarjaa aiemmin nyt oon täysin koukussa!! Parit pikkujoulut oon jo kerinnyt onneksi viettää ja tänään suuntaan firman pikkujouluihin, mennään ratkomaan vähän mysteerejä ja syömään, kiva päästä vähän taas muuta ajattelemaan kun kouluhommia.



Mutta joo ensiviikon kun jaksaisi painaa täyttähöyryä kouluhommia niin sitten ne alkaisi pikkuhiljaa helpottamaan, voi pojat kyllä mä odotan jo 22pv kun pääsen joululoman viettoon. Lopetan myös työt niin että kerkeän olla lomalla koko sen ajan ennen kuin lähden vaihtoon, joten sillon tää tyttö viimein pääsee kunnolla rentoutumaan! En malta odottaa joulunpyhiä, perheen kanssa yhdessä oloa ja tietenkin suunnattomia määriä hyvää ruokaa!



Nyt kuitenkin luen edes vähän siihen huomiseen tenttiin,
palataan taas,
heippa ja ihanaa sunnuntaita<3

8 kommenttia: